Eilen olisi ollut viimeinen päivä hakea yliopiston ensi kauden vaihto-opiskeluohjelmiin. Sanon "olisi ollut", sillä en jättänyt hakemusta. Kaiken hypetyksen ja fiilistelyn jälkeen huomasin sunnuntaina puoliltaöin, etten halua opiskella ensi vuonna. En jaksa. Odotan ensi syksyä innolla, mutta heti kun selailin eri yliopistojen nettisivuja ja yritin päättää miten perustella vaihtopaikan myöntäminen juuri minulle, iski ahdistus ja masennus. Itkin. Varttitunti tuhkimoiden jälkeen iskin kaikki sivut kiinni, poistin motivaatiokirjeet ja suljin koneen. Nyt riittää.
En voi sanoa olleeni koko koulu-uraani täydellinen, tai edes yrittäneeni aina parhaani, mutta seitsemänvuotiaana aloitettu putki saa nyt riittää. Päätös, joka minun olisi pitänyt uskaltaa tehdä jo vuosia sitten. Opiskelujen sijaan etsin ulkomailta töitä (Sheffield päästelee nyt yhä vaativampia seireenihuutoja) ja keskityn yhden lukuvuoden muihin kuin yliopistohommiin. Olen nähnyt tarpeeksi läheltä muutaman ystävän sortuvan taakan alle, enkä halua joutua samaan tilanteeseen väittämällä että kyllähän minä pärjään.
Muuten elämä tuntuu suhteellisen mukavalta. Kun pistän kouluasiat mielestäni, on ympärillä paljon hienoja asioita ja ihmisiä, upeita keikkoja ja matkoja, pään selvityksenä luistelua, leffoja, herkkuja ja tuopposia. Minulle tarjottiin kissaakin. Olisi ihanaa mutta pohdin asiaa vielä monet hetket.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti