Eilen Sorsapuiston ohi kulkiessani silmä kiinnittyi isohkoon nuorisojuokkoon, jossa kaksi poikaa kiersivät toisiaan, kuin vaanien. Kappas, capoeiraa siellä vetävät, mietin, kuten usein nuoret puistoissa. Kuitenkin jäin jostain syystä tuijottamaan, jokin häiritsi. Vasta kun toinen jäi iskun saaneena maahan makaamaan toisen potkittavaksi, tajusin jotain olevan pahasti vinossa.
Kaikkein eniten minua ahdisti kanssaihmisten passiivinen hyväksyntä. Puistossa oli hyvinkin 30 henkeä, joista tusina kahden eri porukan nuoria. Yksikään ei tehnyt MITÄÄN lopettaakseen tappelua, ei edes siinä vaiheessa, kun toinen oli jo maassa. Vasta kun tulin puolijuoksua paikalle, joukkio hajaantui ja häviäjän ystävät kävivät hieman tökkimässä, "hei oothan kunnossa?".
Mikä meitä vaivaa?!
Minä en ymmärrä poiskatsojia. Henkilöitä, joille on helpompaa vain kääntää pää, varjostaa silmät ja hyräillä kenties hieman, kunhan eivät joutuisi huomaamaan mitä vieressä tapahtuu. Niitä, jotka ovat tyytyväisiä, kun kiusaaminen, väkivalta tai syrjintä ei kohdistu heihin itseensä. Jotka eivät tee elettäkään auttaakseen muita, soittaakseen edes apua. Mitä he pelkäävät?
Samaa piittaamattomuutta kohtaan päivittäin töissä. Juu, tiedän, kaikilla ei ole aikaa juuri sillä hetkellä jäädä keskustelemaan maailman menosta, ihmisoikeuksista ja niiden loukkauksista. Mutta välillä tekee mieli huutaa niille, jotka ohimennen tokaisevat, että "eihän näille oikein mitään voi tehdä". Tai "onhan meillä sentään ihan hyvin asiat, miksi pitää meteliä noista muista?". RRRRAAAAAA!!
Juuri näitä poiskatsojia pidän todella vaarallisina. Olankohauttelijoita, päänpyörittelijöitä, turhanpäivittelijöitä. Hiljaisia nurkassa istujia, jotka tiedostavat ikävät asiat, mutta eivät tee niille mitään, eivät edes yritä. "Mitäs se yksi ihminen nyt oikein voi, loppujen lopuksi... En minä tätä maailmaa voi muuttaa/pelastaa/auttaa." No et ainakaan tuolla asenteella! Miten vaikeaa on vaatia tappelun lopettamista, kiusaamisen tuomitsemista, vaatia rauhaa ja arvostusta?
Kun eilen lopulta pääsin bussiin ja ihanan ihmiseni luo, tarvitsin pitkän lähellä pitelyn, että uskoin taas maailman tulevaisuuteen.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
maanantai 8. elokuuta 2011
Ping! Olet haastettu!
Edellinen yritykseni saada aikaan kunnollinen haastepäivitysten rimpsu karahti kiville kun tuli vastaan biisi, jota en niin mitenkään saanut määriteltyä. Lisäksi olen vain liian laiska ja moneen juokseva etten saanut aikaiseksi aktiivista päivittelyä. Parempi olla lupaamatta niitä jatkossakaan. Mutta tässä on nopea pikku haaste, jonka saa täytettyä kerralla ja sen suurempia miettimättä. Meemien hienous, ah. Ne harvat ihmiset jotka tätä höpötystä joskus lueskelee, on varmaan jo tehneet tämän omassa blogissaan, mutta ilmoitelkaa tuntemattomatkin jos päädyitte minua seuraamalla tämän tekemään.
1) Lempiväri
Olen pienestä pitäen tottunut vastaamaan tähän peruspunaisen, joten miksi luopua siitä nytkään. Jos eri punaisista pitää valita, pidän juuri nyt sekä sellaisesta tummasta punaviinistä että heleästä rosésta. Ja kyllähän nuo ihan juominakin maistuvat. Pidän myös tästä lähes oranssiin vaalenneesta etuhuiskastani - priden kunniaksi spektrin väreihin tuunatusta tukasta on jäljellä enää etuhiusten entinen punainen.
2) Paikka, jossa haluaisin käydä
Saako huutaa kaipuusta? Kartalle jos saisi läiskiä pisteitä sen mukaan, minne halajan, olisi se pian aika pilkukas. Mutta jos nyt tähän laittaisi Marokon, joka on alkanut houkutella talven suunnitelmia tuumaillessa. Eikun sittenkin Pariisin. Eikun hei Melbourneen haluan takas!
3) Lempiruoka
Tällä hetkellä suu napsaa Jenni-sedän ja Suskin kanssa usein nautitun tofu-kuskussalaatin perään. Olen tehnyt sitä jo viidesti kesällä, ja saanut ihastuneita huokailuja ystäviltä. Se vaan on niin hyvää. Tein myös keväällä itse porkkanasämpylöitä, ne oli ihania vaikka menivätkin jostain syystä kivikoviksi pinnalta. Itsetehty on silti aina itsetehty.
1) Lempiväri
Olen pienestä pitäen tottunut vastaamaan tähän peruspunaisen, joten miksi luopua siitä nytkään. Jos eri punaisista pitää valita, pidän juuri nyt sekä sellaisesta tummasta punaviinistä että heleästä rosésta. Ja kyllähän nuo ihan juominakin maistuvat. Pidän myös tästä lähes oranssiin vaalenneesta etuhuiskastani - priden kunniaksi spektrin väreihin tuunatusta tukasta on jäljellä enää etuhiusten entinen punainen.
2) Paikka, jossa haluaisin käydä
Saako huutaa kaipuusta? Kartalle jos saisi läiskiä pisteitä sen mukaan, minne halajan, olisi se pian aika pilkukas. Mutta jos nyt tähän laittaisi Marokon, joka on alkanut houkutella talven suunnitelmia tuumaillessa. Eikun sittenkin Pariisin. Eikun hei Melbourneen haluan takas!
3) Lempiruoka
Tällä hetkellä suu napsaa Jenni-sedän ja Suskin kanssa usein nautitun tofu-kuskussalaatin perään. Olen tehnyt sitä jo viidesti kesällä, ja saanut ihastuneita huokailuja ystäviltä. Se vaan on niin hyvää. Tein myös keväällä itse porkkanasämpylöitä, ne oli ihania vaikka menivätkin jostain syystä kivikoviksi pinnalta. Itsetehty on silti aina itsetehty.
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Miten tanssi on sotaa?
Minun piti kirjoittaa lauantaina siitä, miten kaunista Joensuun Laulurinteellä oli, miten upeita olivat uudet anarkistihippiystävät, miten sain aivan uutta fiilistä ja jaksamista sekä feissaukseen että omaan elämään. Muutama sananen piti sanoa myös rakastavasta Tampere Pride -tapahtumasta, perin jännästä yöstä vaahdon keskellä sekä iloisesta tunnelmasta lauantain kulkueessa, jota ei harmaannuttanut edes ihmisoikeuksien joutuminen marssijärjestyksessä Kokoomuksen ja Piraattien väliin. Jotakin olisi myös voinut mainita kristallisoituneesta päätöksestäni siirtyä kohti vegaaniutta, sekä mahdollisen gradun aiheen löytymisestä tai siitä, että pian pitää etsiä uusi kämppis nykyisen muututtua onnelliseksi asuntovelalliseksi.
Mutta jotenkin näistä puhuminen tuntuu turhalta Norjan terroriteon vierellä.
Päällimmäisenä vielä eilenkin oli epäusko. Miten joku voi kokea oikeudekseen lopettaa lähes sata elämää, tuhoten samalla näiden läheisien ja ystävienkin elämän? Tutkijan arvelut yrityksestä tuhota kokonainen vasemmistosukupolvi pelottavat, vaikka äärioikeiston terrori onkin jäänyt tilastollisesti vähäiseksi. Niin no, tähän asti. Miten aatteet ja ajatukset aina johtavat vihaan ja ymmärtämättömyyteen? Miksi?
Surun ja hämmennyksen keskellä leiskui myös viha tiettyjä toimittajia kohtaan, jotka pyörittelivät koko juttua sairaampaan suuntaan. Varsinkin paikallispöljyyslehti sai veret lauantaina kiehumaan. Kävin näyttämässä kirjaimellisesti persettä Aamulahtarin toimistolle. Kenties he tänään aamulla töihin tullessaan ovat miettineet, kuka sydämenmuotoisen pläntin on lasiin jättänyt. Tätä mieltä hei olen teistä ja teidän paskalehdestä. Ja väärinajattelija Määttänen, vedäpä vittu päähäsi ja painu vuonojen maahan katsomaan, mitä siellä ollaan teoriastasi, että kilttien tyttöjen pitäisi ehkäistä tulevaisuuden massamurhia sekstaamalla ujojen miestenalkujen kanssa. Oksettavaa. Onneksi kaveri joutui tänään suurin sanoin pyörtelemään puheitaan, ja samaa teki puoli toimitusta. En siis ollut ajatusteni kanssa yksin.
Mutta jotenkin näistä puhuminen tuntuu turhalta Norjan terroriteon vierellä.
Päällimmäisenä vielä eilenkin oli epäusko. Miten joku voi kokea oikeudekseen lopettaa lähes sata elämää, tuhoten samalla näiden läheisien ja ystävienkin elämän? Tutkijan arvelut yrityksestä tuhota kokonainen vasemmistosukupolvi pelottavat, vaikka äärioikeiston terrori onkin jäänyt tilastollisesti vähäiseksi. Niin no, tähän asti. Miten aatteet ja ajatukset aina johtavat vihaan ja ymmärtämättömyyteen? Miksi?
Surun ja hämmennyksen keskellä leiskui myös viha tiettyjä toimittajia kohtaan, jotka pyörittelivät koko juttua sairaampaan suuntaan. Varsinkin paikallispöljyyslehti sai veret lauantaina kiehumaan. Kävin näyttämässä kirjaimellisesti persettä Aamulahtarin toimistolle. Kenties he tänään aamulla töihin tullessaan ovat miettineet, kuka sydämenmuotoisen pläntin on lasiin jättänyt. Tätä mieltä hei olen teistä ja teidän paskalehdestä. Ja väärinajattelija Määttänen, vedäpä vittu päähäsi ja painu vuonojen maahan katsomaan, mitä siellä ollaan teoriastasi, että kilttien tyttöjen pitäisi ehkäistä tulevaisuuden massamurhia sekstaamalla ujojen miestenalkujen kanssa. Oksettavaa. Onneksi kaveri joutui tänään suurin sanoin pyörtelemään puheitaan, ja samaa teki puoli toimitusta. En siis ollut ajatusteni kanssa yksin.
sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
Kiitollisuutta
Olen täällä vielä. Koko ajan vain menossa, siksi hiljaisuus. Taas on monta ihanaa ja ilahduttavaa meinikiä koettu, kotona olen käynyt lähinnä kääntymässä ja pesemässä pyykkiä. Homeisten tiskien huudellessa herjauksia keittiökomerosta olen kääntänyt musan kovemmalle, vaihtanut vaatteet ja lisännyt vähän kajaalia, painanut ulko-oven taas kiinni. Tämän kesän hyvän olon teemaa voisi jatkaa lyhyehköllä kiitos-postauksella, onhan päässäni soinut jo hyvän tovin rauhallinen reggae. Nyt siis onkin hetki osoittaa kiitollisuutta muutamille kuukauden hienoimmille jutuille.
Kiitos tiiminvetäjälle, joka suostutteli minut Provinssi-perjantaina Seinäjoelle feissauskeikalle ja kertoi että saman illan lippuja oli vielä myynnissä. Kiitos majoittajalle - viikonlopulle ei löytyne parempaa aloitusta kuin kattosauna ja kylmä olut. Kiitos kanssahipeille, jotka tarjosivat kirsikkaviiniä Jeesus-teltassa ja asuntoauton katolla sekä lähtivät aamuiselle alastonuinnille laiturinnokasta. Kiitos sille mukavalle naiselle, joka sunnuntaina antoi puoli-ilmaiseksi ylimääräisen lippunsa pienelle takkutukalle. Kiitos SOADille upeasta keikasta, ja kumarrukset koko Provinssille kokonaisuutena. Yllättävää, innostavaa, hikistä, lämmintä, rentoa ja rehellistä. Tänne pitää päästä uudestaan.
Kiitos juhannuksen tekijöille mökistä, saunasta, vihdoista, maittavasta ruoasta, kesäneito-kuvista laiturilla, Dalmutista, laulusta ja soitosta, jopa Dannysta. Uusivuosi kanssanne oli elämäni paras, joten oli vain sopivaa että vietin samassa porukassa myös parhaan keskikesäni.
Kiitos kaikenkarvaisille ystäville yöuinneista, korttipeleistä, pyörälenkeistä, nerokkaista drinkeistä, rannallaolosta, naurusta ja kesäiltojen hiljaisuudesta. Kiitos työkavereille pöllöilystä, aurinkorasvan lainaamisesta ja vertaistuesta siinä vaiheessa kun ihmiset on tyhmiä ja ilkeitä. Kiitoskiitoskiitos.
Ja kiitos siitä, että hirveä Mamba oli oikeassa: kesää ja kauniita päiviä on vielä edessä vaikka hurumykky. Soitelkaa kaverit mulle, mennään kokemaan ne!
Kiitos tiiminvetäjälle, joka suostutteli minut Provinssi-perjantaina Seinäjoelle feissauskeikalle ja kertoi että saman illan lippuja oli vielä myynnissä. Kiitos majoittajalle - viikonlopulle ei löytyne parempaa aloitusta kuin kattosauna ja kylmä olut. Kiitos kanssahipeille, jotka tarjosivat kirsikkaviiniä Jeesus-teltassa ja asuntoauton katolla sekä lähtivät aamuiselle alastonuinnille laiturinnokasta. Kiitos sille mukavalle naiselle, joka sunnuntaina antoi puoli-ilmaiseksi ylimääräisen lippunsa pienelle takkutukalle. Kiitos SOADille upeasta keikasta, ja kumarrukset koko Provinssille kokonaisuutena. Yllättävää, innostavaa, hikistä, lämmintä, rentoa ja rehellistä. Tänne pitää päästä uudestaan.
Kiitos juhannuksen tekijöille mökistä, saunasta, vihdoista, maittavasta ruoasta, kesäneito-kuvista laiturilla, Dalmutista, laulusta ja soitosta, jopa Dannysta. Uusivuosi kanssanne oli elämäni paras, joten oli vain sopivaa että vietin samassa porukassa myös parhaan keskikesäni.
Kiitos kaikenkarvaisille ystäville yöuinneista, korttipeleistä, pyörälenkeistä, nerokkaista drinkeistä, rannallaolosta, naurusta ja kesäiltojen hiljaisuudesta. Kiitos työkavereille pöllöilystä, aurinkorasvan lainaamisesta ja vertaistuesta siinä vaiheessa kun ihmiset on tyhmiä ja ilkeitä. Kiitoskiitoskiitos.
Ja kiitos siitä, että hirveä Mamba oli oikeassa: kesää ja kauniita päiviä on vielä edessä vaikka hurumykky. Soitelkaa kaverit mulle, mennään kokemaan ne!
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Kesäöitä kuulostella / perkeleet kun puissa soi
Taas yksi taskukalenterin aukeama on takana, ja helluntain viimeiset tunnit solisevat kauan kaivatun sadeveden mukana viemärinkansien raoista. Työpäivien ja lenkkien hiet on vilvoiteltu piknikeillä, kylmällä pulahduksella lähijärveen sekä dippaamalla jalkoja vastaantulleisiin suihkulähteisiin.
Hyvästelin perjantaina suurimman osan tukastani, kun tuttu leikkasi hellepäivän päätteeksi koneella keesin. Vaikka tulos onkin hieman Mad Max-henkinen harja (pitikö sen juuri NYT taas kihartua?), silittelen sitä tyytyväisenä rohkeuteeni. Tein sen, pitkän jahkailun ja jossittelun jälkeen! Reuhkan huono puoli on että sitä pitää kovasti laittaa, kun aikaisempi leikkaus salli kaiken huolittelun heittämisen romukoppaan. Leikatessa tuttuni totesi, että tämä kasvaa jo viikossa taas ylimittaiseksi. Totesin että hyvä, sittenpähän pääsee taas valitsemaan erilaisen tukan. Ja kun on tarpeeksi leikkinyt, voi surrata kaiken pois. Se on hiusten paras puoli, niiden tehtävä on kasvaa takaisin vaikka niitä kuinka leikkaa.
Lauantaina päässäni oli avointen ovien päivä, ja halailin innolla uusia tuulia ensin Annikin fantastisilla runofestivaaleilla ja iltamyöhään elämäni ensimmäisissä vaahtobileissä. Väinö Linnan aukiolla nautin auringon kosketuksesta iholla ja erilaisten mutta ah niin mahtavien runoilijoiden esityksistä. Virolainen Kivisildnik herätteli hieman myöhään paikalle eksyneen tunnelmaan, jota nostatti ensin suuret massat kerännyt Paleface ja sitten hengästyttävän setin vetänyt Janne Kortteinen. Suomen parhaaksi jazz-bändiksi itseään ahkerasti tituleeraava Black Motor täydensi Raisa Marjamäkeä ja toisinpäin. Tuija Välipakka ja "nuorten yliopistomimmien pöksyt kasteleva, aivan turhaan arvostettu" Risto jättivät allekirjoittaneen kylmiksi, jälkimmäinen nostatti seurassa olleen rokkiheebon lämpötilaa, mutta ei hyvällä tavalla. Asian korvasivat kolme viimeistä esiintyjää. Illan kuitenkin räjäytti vieras Tampereen kaimakaupungista Manchesterista, John Cooper Clarke. Härreguud oikeasti, kun paappa tikutti menemään! Onneksi mestaria oli saapunut kunnioittamaan suuri yleisö, toivottavasti tarpeeksi että herra eksyy tänne vielä uudestaan.
Annikin parhaita puolia oli hipihtävä deko, haalistuneiden puupenkkien ja kymmenien räsymattojen lisäksi istumaan ja löhöämään pääsi sopivasti nuhjaantuneille sohville sekä nojatuoleille. Ennen kahdeksaa ja illan viilenemistä upottavat sohvat olivat erittäin nounou, mutta auringon upottua tarpeeksi alas niilläkin kesti istuksia. Eripariset, sekalaiset istuimet olivat kaikki lahjoituksina tulleita, ja tapahtuman päätteeksi vapaata riistaa. Näppäränä tyttönä ja valloille päässeenä materialistina nappasin itselleni muutamalla nopealla liikkeellä tumman nahkasohvan. Sormet syyhysivät myös matalan turkoosinsinisen nojatuolin perään, mutta ehkä mulla noita istuimia on jo tarpeeksi, ja tuoli löysi rakastavan uuden omistajan toisesta hipistä. Matkalla kämpille vakuutin ystävien kanssa tuijottamaan jääneitä: "Ei hätää, tämä on aivan rehellinen varkaus". Tai ehkä ne tuijotti, koska rullailimme sohvaa helposti eteenpäin - kiitos sille, joka pienet pyörät sohvan alle oli keksinyt laittaa!
Raahattuamme uuden rakkaani portaat ylös piti saada hieman vettä virkistykseksi. Hikisinä, punaisina ja puuskuttaen ihastelimme hetken koko eteisen täyttävää monsteria. Sitten tuli tunne, että iltaa pitää jatkaa. Työporukan nuorempi polvi ylipuhui meidät suhteellisen helposti avartamaan aisteja Mixein vaahtobileisiin. Vaikka usein hehkuteltiin kavereiden kanssa että josko sitä menisi homobaariin joskus käymään, toteutus on aina jäänyt sanojen tasolle. Mixei oli paikkana miellyttävä, juomat kohtuullisen hintaisia ja vaahtotanssilattia mitä erikoisin ja hauskin kokemus. Musiikki nyt olisi saanut olla parempaa (poika saunoi ainakin viisi kertaa tuhkimoiden ja pilkun välissä) ja jonkinlainen suihku superhieno juttu, mutta meno ei kumpaankaan puutteeseen kaatunut. Kaatokännistä porukkaa oli ihailtavan vähän, ja yhdeksän neliön tanssilattialla sopu antoi sijaa koko yön. Auringon noustessa vaahtoiset ja nauravat ihmiset suunnistivat koteihinsa.
Kansanviisauden mukaan helluntai on Suomen suven kaunein päivä, päivä jolloin sai ensi kerran kesänä tehdä koivun oksista vihdan. Helluntaina myös ennustellaan paljon, sateista ja heiloista. Vanhan laskutavan mukaan minulla on vielä maanantaihin asti aikaa hankkia heila, mutta otan mieluummin jo koetut asiat, auringon paahteen, ystävät, runot, tanssittavan biitin, kuulaat auringonnousut ja kiireettömät kävelyt, sadetanssit lyhyessä mekossa, naurun ja seikkailut.
Hyvästelin perjantaina suurimman osan tukastani, kun tuttu leikkasi hellepäivän päätteeksi koneella keesin. Vaikka tulos onkin hieman Mad Max-henkinen harja (pitikö sen juuri NYT taas kihartua?), silittelen sitä tyytyväisenä rohkeuteeni. Tein sen, pitkän jahkailun ja jossittelun jälkeen! Reuhkan huono puoli on että sitä pitää kovasti laittaa, kun aikaisempi leikkaus salli kaiken huolittelun heittämisen romukoppaan. Leikatessa tuttuni totesi, että tämä kasvaa jo viikossa taas ylimittaiseksi. Totesin että hyvä, sittenpähän pääsee taas valitsemaan erilaisen tukan. Ja kun on tarpeeksi leikkinyt, voi surrata kaiken pois. Se on hiusten paras puoli, niiden tehtävä on kasvaa takaisin vaikka niitä kuinka leikkaa.
Lauantaina päässäni oli avointen ovien päivä, ja halailin innolla uusia tuulia ensin Annikin fantastisilla runofestivaaleilla ja iltamyöhään elämäni ensimmäisissä vaahtobileissä. Väinö Linnan aukiolla nautin auringon kosketuksesta iholla ja erilaisten mutta ah niin mahtavien runoilijoiden esityksistä. Virolainen Kivisildnik herätteli hieman myöhään paikalle eksyneen tunnelmaan, jota nostatti ensin suuret massat kerännyt Paleface ja sitten hengästyttävän setin vetänyt Janne Kortteinen. Suomen parhaaksi jazz-bändiksi itseään ahkerasti tituleeraava Black Motor täydensi Raisa Marjamäkeä ja toisinpäin. Tuija Välipakka ja "nuorten yliopistomimmien pöksyt kasteleva, aivan turhaan arvostettu" Risto jättivät allekirjoittaneen kylmiksi, jälkimmäinen nostatti seurassa olleen rokkiheebon lämpötilaa, mutta ei hyvällä tavalla. Asian korvasivat kolme viimeistä esiintyjää. Illan kuitenkin räjäytti vieras Tampereen kaimakaupungista Manchesterista, John Cooper Clarke. Härreguud oikeasti, kun paappa tikutti menemään! Onneksi mestaria oli saapunut kunnioittamaan suuri yleisö, toivottavasti tarpeeksi että herra eksyy tänne vielä uudestaan.
Annikin parhaita puolia oli hipihtävä deko, haalistuneiden puupenkkien ja kymmenien räsymattojen lisäksi istumaan ja löhöämään pääsi sopivasti nuhjaantuneille sohville sekä nojatuoleille. Ennen kahdeksaa ja illan viilenemistä upottavat sohvat olivat erittäin nounou, mutta auringon upottua tarpeeksi alas niilläkin kesti istuksia. Eripariset, sekalaiset istuimet olivat kaikki lahjoituksina tulleita, ja tapahtuman päätteeksi vapaata riistaa. Näppäränä tyttönä ja valloille päässeenä materialistina nappasin itselleni muutamalla nopealla liikkeellä tumman nahkasohvan. Sormet syyhysivät myös matalan turkoosinsinisen nojatuolin perään, mutta ehkä mulla noita istuimia on jo tarpeeksi, ja tuoli löysi rakastavan uuden omistajan toisesta hipistä. Matkalla kämpille vakuutin ystävien kanssa tuijottamaan jääneitä: "Ei hätää, tämä on aivan rehellinen varkaus". Tai ehkä ne tuijotti, koska rullailimme sohvaa helposti eteenpäin - kiitos sille, joka pienet pyörät sohvan alle oli keksinyt laittaa!
Raahattuamme uuden rakkaani portaat ylös piti saada hieman vettä virkistykseksi. Hikisinä, punaisina ja puuskuttaen ihastelimme hetken koko eteisen täyttävää monsteria. Sitten tuli tunne, että iltaa pitää jatkaa. Työporukan nuorempi polvi ylipuhui meidät suhteellisen helposti avartamaan aisteja Mixein vaahtobileisiin. Vaikka usein hehkuteltiin kavereiden kanssa että josko sitä menisi homobaariin joskus käymään, toteutus on aina jäänyt sanojen tasolle. Mixei oli paikkana miellyttävä, juomat kohtuullisen hintaisia ja vaahtotanssilattia mitä erikoisin ja hauskin kokemus. Musiikki nyt olisi saanut olla parempaa (poika saunoi ainakin viisi kertaa tuhkimoiden ja pilkun välissä) ja jonkinlainen suihku superhieno juttu, mutta meno ei kumpaankaan puutteeseen kaatunut. Kaatokännistä porukkaa oli ihailtavan vähän, ja yhdeksän neliön tanssilattialla sopu antoi sijaa koko yön. Auringon noustessa vaahtoiset ja nauravat ihmiset suunnistivat koteihinsa.
Kansanviisauden mukaan helluntai on Suomen suven kaunein päivä, päivä jolloin sai ensi kerran kesänä tehdä koivun oksista vihdan. Helluntaina myös ennustellaan paljon, sateista ja heiloista. Vanhan laskutavan mukaan minulla on vielä maanantaihin asti aikaa hankkia heila, mutta otan mieluummin jo koetut asiat, auringon paahteen, ystävät, runot, tanssittavan biitin, kuulaat auringonnousut ja kiireettömät kävelyt, sadetanssit lyhyessä mekossa, naurun ja seikkailut.
sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Se on ny kesä, nääs.
Aaltosen puistossa on kaunista ja sopivan vähän väkeä, ja jäätelöä saa lähikaupasta tai torin ylihintaiselta kiskalta. Jos makaa tarpeeksi lähellä suihkulähdettä, ei kuule edes autoja. Kaupin lenkkipoluilla oli vain vähän hyttysiä ja kuntoilijoita, ja juuri sopivan tiiviiksi tamppautunutta hiekkaa. Jääkaapissa on vielä vähän porkkanakakkua. Näin on hyvä.
Kävin eilen kuuntelemassa Tampere-talossa, kun hatutetut kajauttivat Gaudeamuksen. Laskin juhlapuheista kuusi viittausta Stage-voittoon, viisi kumikiekon MM-kultaan, kaksi ilmaveiviä sekä kolme tilipäivää. Suvivirren aikana hymistelin omille muistoilleni. Viime maanantaina tuli viisi vuotta Tampereen yliopiston pääsykokeista, ja eilen sama määrä omista lakkiaisista. Ihan sopivalta määrältä kuulostaa. Halailin parit ystävät laulujen jälkeisessä tungoksessa ja pistäydyin vielä yhden luona kahvittelemassa. Ei perinteistä voileipäkakkua tai mini-karjalanpiirakoita sielläkään, onkohan valmistujaisten tarjoilut muuttuneet radikaalisti muuallakin? En tosin pistänyt lainkaan pahakseni esimerkiksi viikko sitten nautittua sushikakkua, pohdinpahan vain.
Kuoriuduttuani hieman tiukaksi muuttuneesta mekosta (pläski!) nautiskelin loppuillan kirjojen parissa, ja jalkauduin puistoon tänään heti kun aamutoimilta ehdin. Pian kävelen tarvittavan pari korttelia kotiin paljasjaloin, otan jotain naposteltavaa (pläski!), vaihdan jo luetut voimat ja liberot uusiin ja palaan takaisin. The Kinks johtaa kesäfiilistelyn soundtrackia päässäni. Tarkkailen välistä kiiltävin silmin sähköisiä tenttejä, mutta muuten annan opiskelujen olla kesän ajan. Syksyllä on edessä pitkään roikkuneiden kandinpapereiden sutviminen sekä muutama roikkumaan jäänyt tentti, mutta niihin on kaikkiin aikaa vielä ainakin kolme kuukautta. Kolme kuukautta ihan itselleni, kesälle uudessa kotikaupungissa. Näin on hyvä.
Kävin eilen kuuntelemassa Tampere-talossa, kun hatutetut kajauttivat Gaudeamuksen. Laskin juhlapuheista kuusi viittausta Stage-voittoon, viisi kumikiekon MM-kultaan, kaksi ilmaveiviä sekä kolme tilipäivää. Suvivirren aikana hymistelin omille muistoilleni. Viime maanantaina tuli viisi vuotta Tampereen yliopiston pääsykokeista, ja eilen sama määrä omista lakkiaisista. Ihan sopivalta määrältä kuulostaa. Halailin parit ystävät laulujen jälkeisessä tungoksessa ja pistäydyin vielä yhden luona kahvittelemassa. Ei perinteistä voileipäkakkua tai mini-karjalanpiirakoita sielläkään, onkohan valmistujaisten tarjoilut muuttuneet radikaalisti muuallakin? En tosin pistänyt lainkaan pahakseni esimerkiksi viikko sitten nautittua sushikakkua, pohdinpahan vain.
Kuoriuduttuani hieman tiukaksi muuttuneesta mekosta (pläski!) nautiskelin loppuillan kirjojen parissa, ja jalkauduin puistoon tänään heti kun aamutoimilta ehdin. Pian kävelen tarvittavan pari korttelia kotiin paljasjaloin, otan jotain naposteltavaa (pläski!), vaihdan jo luetut voimat ja liberot uusiin ja palaan takaisin. The Kinks johtaa kesäfiilistelyn soundtrackia päässäni. Tarkkailen välistä kiiltävin silmin sähköisiä tenttejä, mutta muuten annan opiskelujen olla kesän ajan. Syksyllä on edessä pitkään roikkuneiden kandinpapereiden sutviminen sekä muutama roikkumaan jäänyt tentti, mutta niihin on kaikkiin aikaa vielä ainakin kolme kuukautta. Kolme kuukautta ihan itselleni, kesälle uudessa kotikaupungissa. Näin on hyvä.
perjantai 27. toukokuuta 2011
Accidentally in love
Hiljaiselo loppuu nyt!
Paljon on taas tapahtunut viime merkinnän jälkeen - ei yllätys, onhan tuosta jo kolme viikkoa. Työt ovat soljuneet tasaisesti eteenpäin, mitä nyt viettelen vielä huomisen saikulla ääntäni palautellen. Uusia sieluja kääntyy valoon tahdilla, jota kuvattiin työnantajan puolelta kohtuulliseksi. Se riittää toistaiseksi. En pessimististen veikkausten vastaisesti ole vielä väsynyt, turta ja vihainen, vaan odottelen perjantain työvuoroa jo ihan innolla. Tiiminvetäjä on poissa, ja Mari-hiiri nousee hetkellisesti johtajaksi. Vallanhimoinen paska kun olen, teen parasta tulosta kun saan vastuuta.
Kesän korvilla olen huomannut kokevani vaikka ja mitä jännää kulttuuritapahtumaa. Turku saa rauhassa pitää hienot tittelinsä ja megarahoituksensa, meikäläinen on onnellisena uinut kulttuurin pariin täällä Mansessa.
Syvää häpeää ja ennustuksia tölkeistä
Kuun alussa lähdin uusien työkaverien kautta ex tempore Ylioppilasteatteriin nautiskelemaan punkmusikaalista Täällä haisee häpeä. Seuralaiseni Ulla-neiti sanoi näytöksen jälkeen, ettei odottanut mitään sellaista mitä puolentoista tunnin aikana kohtasimme - minulle näytös oli mielenkiintoinen yhdistelmä sitä mitä toivoin ja mitä odotin. Kopsuttelimme korkokengillämme ja tukat laitettuna esityksen jälkeen Telakalle, missä leikin rikasta porvarisrouvaa ja söin vihdoin jo vuosia himoitsemani Afroditen ravut. Mmmm! Telakalta nappasin aikanaan vielä toisen nuoren neidin mukaan ja livahdimme vip-bileisiin teatteri-ihmisten sekaan. (Minut oli tosin kutsuttu, mutta on romanttisempaa ajatella pääsevänsä salakavalasti mukaan suljettuun tapahtumaan.) Ilta huipentui tanssahteluun kitarajammailun tahtiin, ja muistona mukaan lähti siideritölkkien kanssa tulleet ennustukset, jotka povasivat minulle muun muassa uusia korkkareita.
Viherterroristien laimeat juhlat
Keskiviikkona 11.5. Greenpeace juhli 40-vuotista taivaltaan Klubilla, ja sekalainen feissariporukkamme kokoontui paikalle tukemaan menoa. Olimmekin sitten lähes ainoita, sillä harmiksi paikka pysyi todella tyhjänä aina kahteen asti yöllä, jolloin allekirjoittanut tepasteli pizzanpuolikkaan kautta kotiin. Miksei ihmisiä kiinnosta? Tosin täytyy sanoa, että kaunis terassikeli ja pääsymaksu aiheuttivat sen, että monet jäivät mieluummin ulkopuolelle puistokaljalle. Esiintyjätkin olivat mukiinmeneviä, mieskauneutta esittelivät varsinkin trikkaajaryhmä Unito, joka pärjäsi pienessäkin tilassa kivasti.
Isot miehet tappelee jäällä ja jotkut saa mitaleita
Fanius on hei kivaa. Ystävän rennot maisterispippalot vaihtuivat kisakatsomoksi Suomi-Venäjä-pelissä, ja oli mukava löytää porukka joiden kanssa huutaa ja riehua hyvässä tunnelmassa. Finaalia varten jouduin kuitenkin metsästämään seuraa ja paikkaa, ja päädyin lopulta yksin O'Connells'in ison screenin eteen. Olen aikaisempina vuosina katsonut finaalit vanhempien kanssa, kaikki kovia huutajia ja jännittäjiä. Sen mitä irkkupubi hävisi tutussa seurassa, sen se korvasi isolla tunnelmalla ja mekkalalla. Kultahuumassa vaelsin joukon mukana Keskustorille, ja kävin poikkeuksellisen juhlan kunniaksi heittämässä talviturkin torin suihkulähteeseen. Vesi oli hyistä eikä minulla ollut turvana edes alkoholin turruttavaa vaikutusta, mutta niin vaan heitin ylimääräiset vaatteet reppuun ja hyppäsin mukaan. Suihkulähteen päälle en sentään kiivennyt, en ole tyhmä. Kotimatka taittui nopsaan, ja vaikka vastaan tullut entinen kämppis käskikin kääntää pyörän ympäri ja palata juhlimaan, pudistelin nauravana päätäni ja menin vastuullisena työntekijänä nukkumaan. Tietenkin kuuman suihkun ja kymmenen teekupillisen jälkeen.
Siitä, mitä ylilyöntejä itse kullekin sattui, puhuttiin ja kirjoitettiin varmasti jo tarpeeksi eri medioissa. Mutta näin selvennyksenä tiedän, etten minä voittanut sinä iltana mitään, meille ei tullut lisää mainetta tai kunniaa, vaan kaikki arvo menee pelaajille ja taustatiimille. Minä vain fanittelen.
Muita ihanuuksia, joista en nyt ehdi kirjoittaa, ovat olleen muun muassa iloinen Perkele-klubi, sekä kantaaottava Hanu-piknik, josta ikävä kyllä muistoksi jäi lähinnä likainen hanu-paita ja iso yskä, joka on johtanut kolmen päivän saikkuun. Nyt päätän olevani tarpeeksi terve ja pakkaan kamat viikonloppureissua varten. Ystävien moikkailun lisäksi suuntaan tänne, tarkoituksena herätellä kontakteja muihin ituhippikommarihampuuseihin ja vähän katsella vapaaehtoistyöpaikkoja ensi vuodelle. Ja lupasin jemmata nättejä kangaskasseja tuliaisiksi yhdelle mussukalle joka joutui jäämään töihin. Näin sitä ollaan kovasti rakastuttu kulttuuriin, ihan huomaamatta.
Adios amigos, hauskaa viikonloppua!
Paljon on taas tapahtunut viime merkinnän jälkeen - ei yllätys, onhan tuosta jo kolme viikkoa. Työt ovat soljuneet tasaisesti eteenpäin, mitä nyt viettelen vielä huomisen saikulla ääntäni palautellen. Uusia sieluja kääntyy valoon tahdilla, jota kuvattiin työnantajan puolelta kohtuulliseksi. Se riittää toistaiseksi. En pessimististen veikkausten vastaisesti ole vielä väsynyt, turta ja vihainen, vaan odottelen perjantain työvuoroa jo ihan innolla. Tiiminvetäjä on poissa, ja Mari-hiiri nousee hetkellisesti johtajaksi. Vallanhimoinen paska kun olen, teen parasta tulosta kun saan vastuuta.
Kesän korvilla olen huomannut kokevani vaikka ja mitä jännää kulttuuritapahtumaa. Turku saa rauhassa pitää hienot tittelinsä ja megarahoituksensa, meikäläinen on onnellisena uinut kulttuurin pariin täällä Mansessa.
Syvää häpeää ja ennustuksia tölkeistä
Kuun alussa lähdin uusien työkaverien kautta ex tempore Ylioppilasteatteriin nautiskelemaan punkmusikaalista Täällä haisee häpeä. Seuralaiseni Ulla-neiti sanoi näytöksen jälkeen, ettei odottanut mitään sellaista mitä puolentoista tunnin aikana kohtasimme - minulle näytös oli mielenkiintoinen yhdistelmä sitä mitä toivoin ja mitä odotin. Kopsuttelimme korkokengillämme ja tukat laitettuna esityksen jälkeen Telakalle, missä leikin rikasta porvarisrouvaa ja söin vihdoin jo vuosia himoitsemani Afroditen ravut. Mmmm! Telakalta nappasin aikanaan vielä toisen nuoren neidin mukaan ja livahdimme vip-bileisiin teatteri-ihmisten sekaan. (Minut oli tosin kutsuttu, mutta on romanttisempaa ajatella pääsevänsä salakavalasti mukaan suljettuun tapahtumaan.) Ilta huipentui tanssahteluun kitarajammailun tahtiin, ja muistona mukaan lähti siideritölkkien kanssa tulleet ennustukset, jotka povasivat minulle muun muassa uusia korkkareita.
Viherterroristien laimeat juhlat
Keskiviikkona 11.5. Greenpeace juhli 40-vuotista taivaltaan Klubilla, ja sekalainen feissariporukkamme kokoontui paikalle tukemaan menoa. Olimmekin sitten lähes ainoita, sillä harmiksi paikka pysyi todella tyhjänä aina kahteen asti yöllä, jolloin allekirjoittanut tepasteli pizzanpuolikkaan kautta kotiin. Miksei ihmisiä kiinnosta? Tosin täytyy sanoa, että kaunis terassikeli ja pääsymaksu aiheuttivat sen, että monet jäivät mieluummin ulkopuolelle puistokaljalle. Esiintyjätkin olivat mukiinmeneviä, mieskauneutta esittelivät varsinkin trikkaajaryhmä Unito, joka pärjäsi pienessäkin tilassa kivasti.
Isot miehet tappelee jäällä ja jotkut saa mitaleita
Fanius on hei kivaa. Ystävän rennot maisterispippalot vaihtuivat kisakatsomoksi Suomi-Venäjä-pelissä, ja oli mukava löytää porukka joiden kanssa huutaa ja riehua hyvässä tunnelmassa. Finaalia varten jouduin kuitenkin metsästämään seuraa ja paikkaa, ja päädyin lopulta yksin O'Connells'in ison screenin eteen. Olen aikaisempina vuosina katsonut finaalit vanhempien kanssa, kaikki kovia huutajia ja jännittäjiä. Sen mitä irkkupubi hävisi tutussa seurassa, sen se korvasi isolla tunnelmalla ja mekkalalla. Kultahuumassa vaelsin joukon mukana Keskustorille, ja kävin poikkeuksellisen juhlan kunniaksi heittämässä talviturkin torin suihkulähteeseen. Vesi oli hyistä eikä minulla ollut turvana edes alkoholin turruttavaa vaikutusta, mutta niin vaan heitin ylimääräiset vaatteet reppuun ja hyppäsin mukaan. Suihkulähteen päälle en sentään kiivennyt, en ole tyhmä. Kotimatka taittui nopsaan, ja vaikka vastaan tullut entinen kämppis käskikin kääntää pyörän ympäri ja palata juhlimaan, pudistelin nauravana päätäni ja menin vastuullisena työntekijänä nukkumaan. Tietenkin kuuman suihkun ja kymmenen teekupillisen jälkeen.
Siitä, mitä ylilyöntejä itse kullekin sattui, puhuttiin ja kirjoitettiin varmasti jo tarpeeksi eri medioissa. Mutta näin selvennyksenä tiedän, etten minä voittanut sinä iltana mitään, meille ei tullut lisää mainetta tai kunniaa, vaan kaikki arvo menee pelaajille ja taustatiimille. Minä vain fanittelen.
Muita ihanuuksia, joista en nyt ehdi kirjoittaa, ovat olleen muun muassa iloinen Perkele-klubi, sekä kantaaottava Hanu-piknik, josta ikävä kyllä muistoksi jäi lähinnä likainen hanu-paita ja iso yskä, joka on johtanut kolmen päivän saikkuun. Nyt päätän olevani tarpeeksi terve ja pakkaan kamat viikonloppureissua varten. Ystävien moikkailun lisäksi suuntaan tänne, tarkoituksena herätellä kontakteja muihin ituhippikommarihampuuseihin ja vähän katsella vapaaehtoistyöpaikkoja ensi vuodelle. Ja lupasin jemmata nättejä kangaskasseja tuliaisiksi yhdelle mussukalle joka joutui jäämään töihin. Näin sitä ollaan kovasti rakastuttu kulttuuriin, ihan huomaamatta.
Adios amigos, hauskaa viikonloppua!
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
day 15 - a song that describes you
Mary Poppins - Jolly holiday
Katsoin pääsiäisenä pitkästä aikaa kokonaan Maija Poppasen, ja vastoin vanhoja väitteitäni se olikin ihan kestettävä, jopa suloinen paikoitellen. Ehkä vielä joku päivä tajuan pitäväni Sound of musicista, iki-inhokistani? Huih!
Hypättyään vahaliitupiirrokseen Bert ja Maija ovat iloisia ja mitä muuta tekisivätkään kuin laulaisivat siitä? En nyt väitä olevani aivan yhtä aurinkoinen kuin elokuvan lastenhoitaja, mutta iloisuus ja positiivisuus on aina ollut tavaramerkkini.
Oh, it's a jolly holiday with Mary / Mary makes your heart so light
When the day is grey and ordinary / Mary makes the sun shine bright
Katselen elämää mielelläni paremmalta puolelta, siihen asti että monet uskovat minun teeskentelevän. Näin ei ole, ja osaan kyllä valittaa ja märistä oikein olan takaa jos tulee tarve. Mutta usein käy kuin Martti Vainaan hilpeälle pöytäseuralle: taas kerta kerran jälkeen naamat hymyyn soikenee / ei murehdita päivää jolloin raajat oikenee.
Toivottavasti tämä tunne ja tapa säilyy aikuisiälle asti. Realismi toki on suotavaa, mutta on niin kivaa löytää päivittäin hyviä asioita ja jaksaa kiinnittää niihin lapsenomaisella innolla huomiota.
No wonder it's Mary that we love!
Katsoin pääsiäisenä pitkästä aikaa kokonaan Maija Poppasen, ja vastoin vanhoja väitteitäni se olikin ihan kestettävä, jopa suloinen paikoitellen. Ehkä vielä joku päivä tajuan pitäväni Sound of musicista, iki-inhokistani? Huih!
Hypättyään vahaliitupiirrokseen Bert ja Maija ovat iloisia ja mitä muuta tekisivätkään kuin laulaisivat siitä? En nyt väitä olevani aivan yhtä aurinkoinen kuin elokuvan lastenhoitaja, mutta iloisuus ja positiivisuus on aina ollut tavaramerkkini.
Oh, it's a jolly holiday with Mary / Mary makes your heart so light
When the day is grey and ordinary / Mary makes the sun shine bright
Katselen elämää mielelläni paremmalta puolelta, siihen asti että monet uskovat minun teeskentelevän. Näin ei ole, ja osaan kyllä valittaa ja märistä oikein olan takaa jos tulee tarve. Mutta usein käy kuin Martti Vainaan hilpeälle pöytäseuralle: taas kerta kerran jälkeen naamat hymyyn soikenee / ei murehdita päivää jolloin raajat oikenee.
Toivottavasti tämä tunne ja tapa säilyy aikuisiälle asti. Realismi toki on suotavaa, mutta on niin kivaa löytää päivittäin hyviä asioita ja jaksaa kiinnittää niihin lapsenomaisella innolla huomiota.
No wonder it's Mary that we love!
torstai 28. huhtikuuta 2011
day 14 - a song that no one would expect you to love
Kotiteollisuus - Yö päivää keinuttaa
Ei tämä nyt niin odottamatonta ole. Kotiteollisuudesta tuli koko kansan metallia vuonna 2003 julkaistun Helvetistä itään -albumin ansiosta ja myös tämä 16-vuotias tilliäinen soitti levyä ahkerasti. Myös aikaisempi tuotanto on maistunut, uudesta olen jäänyt vähän syrjään. Lyriikat ne muhun upposi parhaiten, ja tietty Hynysen esiintyminen pehmohevarin elkein toi bändin läheisemmäksi. Tätä sitten katsomaan Tammerfestiin.
Ei tämä nyt niin odottamatonta ole. Kotiteollisuudesta tuli koko kansan metallia vuonna 2003 julkaistun Helvetistä itään -albumin ansiosta ja myös tämä 16-vuotias tilliäinen soitti levyä ahkerasti. Myös aikaisempi tuotanto on maistunut, uudesta olen jäänyt vähän syrjään. Lyriikat ne muhun upposi parhaiten, ja tietty Hynysen esiintyminen pehmohevarin elkein toi bändin läheisemmäksi. Tätä sitten katsomaan Tammerfestiin.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
day 13 - a song that is your guilty pleasure
Annika Eklund - Shanghain valot
Joo tiedän, tiedän. Hyi. Mut niin tarttuva. Tehtäköön myös selväksi, etten ole koskaan ollut laulun sanoman kanssa samaa mieltä - tällä hetkellä valitsen mieluummin ne Shanghain valot, alppitorvet ja miekkakalat kuin jäämisen oman kullan kainaloon kotiin. Syynä se, että näin tein jo tarpeeksi monta vuotta, vaikkeivat poikaystävät sitä ansainnetkaan. Niin ja tietty pitää muistaa ettei mulla ole tällä hetkellä omaa kultaa eikä kainalopaikkaa, vaan saan loikoilla aivan omassa rauhassa jättisängylläni.
En tiennytkään tämän olleen yksi Euroviisuehdokkaista ja selvinneen top kolmoseen Suomessa. Nyt kun sitä miettii, niin tämä kyllä kuulostaa ihan viisubiisiltä. Kesällä 2006 tämä soi jatkuvasti varsinkin Iskelmän taajuuksilla (tässä toinen guilty pleasure: "Iskelmä. Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita"). Tajusinpas muuten että kesästä 2006 on kauheasti aikaa. Huih.
Joo tiedän, tiedän. Hyi. Mut niin tarttuva. Tehtäköön myös selväksi, etten ole koskaan ollut laulun sanoman kanssa samaa mieltä - tällä hetkellä valitsen mieluummin ne Shanghain valot, alppitorvet ja miekkakalat kuin jäämisen oman kullan kainaloon kotiin. Syynä se, että näin tein jo tarpeeksi monta vuotta, vaikkeivat poikaystävät sitä ansainnetkaan. Niin ja tietty pitää muistaa ettei mulla ole tällä hetkellä omaa kultaa eikä kainalopaikkaa, vaan saan loikoilla aivan omassa rauhassa jättisängylläni.
En tiennytkään tämän olleen yksi Euroviisuehdokkaista ja selvinneen top kolmoseen Suomessa. Nyt kun sitä miettii, niin tämä kyllä kuulostaa ihan viisubiisiltä. Kesällä 2006 tämä soi jatkuvasti varsinkin Iskelmän taajuuksilla (tässä toinen guilty pleasure: "Iskelmä. Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita"). Tajusinpas muuten että kesästä 2006 on kauheasti aikaa. Huih.
day 12 - a song from a band you hate
Yö - Kiitos ja kunnia
Jälleen suhteellisen helpon ratkaisun vedin. Viha on niin vahva sana, mutta Yön kohdalla käydään kyllä lähellä. Yleistä Yö-vihan kaavaa rikkoo muun muassa kanssa-ausku, joka ei voi sietää Samuli Putroa - olen varannut hänelle syntymäpäivälahjaksi sinkun Mies jonka ympäriltä tuolit viedään. Saisikohan siihen Samulin nimmarin?
Pasilan oma synkkien metsien mies ja patoutuneiden tunteiden tulkki Andy Suonsilmä on niin hyvä irvailu että on jo melkein kunnianosoitus Olli Lindholmille ja Yön raskaille sanoituksille. Siis kuka meistä ei olisi joskus tuntenut olevansa "kivi joka kukkii lailla hauraan joutsenen"?
Ihanaa, kerrassaan ihanaa, kansa.
Jälleen suhteellisen helpon ratkaisun vedin. Viha on niin vahva sana, mutta Yön kohdalla käydään kyllä lähellä. Yleistä Yö-vihan kaavaa rikkoo muun muassa kanssa-ausku, joka ei voi sietää Samuli Putroa - olen varannut hänelle syntymäpäivälahjaksi sinkun Mies jonka ympäriltä tuolit viedään. Saisikohan siihen Samulin nimmarin?
Pasilan oma synkkien metsien mies ja patoutuneiden tunteiden tulkki Andy Suonsilmä on niin hyvä irvailu että on jo melkein kunnianosoitus Olli Lindholmille ja Yön raskaille sanoituksille. Siis kuka meistä ei olisi joskus tuntenut olevansa "kivi joka kukkii lailla hauraan joutsenen"?
Ihanaa, kerrassaan ihanaa, kansa.
day 11 - a song from your favourite band
Maija Vilkkumaa - Väärin
Pisin fanitus ja monipuolisin biisivalikoima, parhaat raivobiisit, naurubiisit, erobiisit, surubiisit, siivoubiisit. Kaikki yhdessä paketissa. Ja vaikka en tupakoinnista tapana perusta ollenkaan, Maijan käheä tupakkaääni on kiehtova. Uusimmasta matskusta en ole syttynyt samalla tavalla kuin neljästä ensimmäisestä levystä, mutta on sielläkin helmiä.
Pisin fanitus ja monipuolisin biisivalikoima, parhaat raivobiisit, naurubiisit, erobiisit, surubiisit, siivoubiisit. Kaikki yhdessä paketissa. Ja vaikka en tupakoinnista tapana perusta ollenkaan, Maijan käheä tupakkaääni on kiehtova. Uusimmasta matskusta en ole syttynyt samalla tavalla kuin neljästä ensimmäisestä levystä, mutta on sielläkin helmiä.
day 10 - a song that makes you fall asleep
Mikko Kuustonen - Sininen uni
Lapsuuden turvallisimpia muistoja ovat isäni tuutulaulut. Kaikkein parhaiten mieleeni on jäänyt Esplanadi (sinä iltana minä itkin), varmaan koska sitä aikanaan aktiivisesti metsästin itselleni. Moni voisi sanoa, ettei rahattoman nuoren miehen surkea kohtalo ole sopivaa iltalaulumateriaalia, mutta mistäs kertoo klassikko Päivänsäde ja menninkäinen? Nih. Tapsan alkuperäisversio oli myös vanhempien suuren vinyylilevykokoelman joukossa, joten sitä tuli joskus soitettua sieltäkin. Mikko Kuustosen ja Lenni-Kalle Taipaleen esittämä versio on ihanan rauhallinen, myös Jipun tulkinta kelpaisi mulle unimusaksi.
Tulevien lasteni isällä on isot bootsit täytettävinä, kun olen kasannut sekä vanhempieni että jo lapsia hankkineiden ystävieni parhaita paloja korvan taa. Itsehän olen tietenkin täydellinen äiti, ilman harjoittelua.
Niin enkä kyllä ihan rehellisesti pystynyt tätä laittamaan, sillä useimmiten aivoni käyvät ylikierroksilla jos kuuntelen musiikkia nukkumaan mennessä. Mutta tämän kappaleen (ja varsinkin version) tahtiin olisi ihan kiva nukahtaa.
Lapsuuden turvallisimpia muistoja ovat isäni tuutulaulut. Kaikkein parhaiten mieleeni on jäänyt Esplanadi (sinä iltana minä itkin), varmaan koska sitä aikanaan aktiivisesti metsästin itselleni. Moni voisi sanoa, ettei rahattoman nuoren miehen surkea kohtalo ole sopivaa iltalaulumateriaalia, mutta mistäs kertoo klassikko Päivänsäde ja menninkäinen? Nih. Tapsan alkuperäisversio oli myös vanhempien suuren vinyylilevykokoelman joukossa, joten sitä tuli joskus soitettua sieltäkin. Mikko Kuustosen ja Lenni-Kalle Taipaleen esittämä versio on ihanan rauhallinen, myös Jipun tulkinta kelpaisi mulle unimusaksi.
Tulevien lasteni isällä on isot bootsit täytettävinä, kun olen kasannut sekä vanhempieni että jo lapsia hankkineiden ystävieni parhaita paloja korvan taa. Itsehän olen tietenkin täydellinen äiti, ilman harjoittelua.
Niin enkä kyllä ihan rehellisesti pystynyt tätä laittamaan, sillä useimmiten aivoni käyvät ylikierroksilla jos kuuntelen musiikkia nukkumaan mennessä. Mutta tämän kappaleen (ja varsinkin version) tahtiin olisi ihan kiva nukahtaa.
day 9 - a song that you can dance to
Los del Rio - Macarena
Kaikki tietää nää muuvssit.
Meikälikka tanssii kyllä vaikka rautalankapunkkiin (kerran vieläpä 20-luvun mekossa ja silkkihanskoissa).
Kaikki tietää nää muuvssit.
Meikälikka tanssii kyllä vaikka rautalankapunkkiin (kerran vieläpä 20-luvun mekossa ja silkkihanskoissa).
tiistai 26. huhtikuuta 2011
day 8 - a song that you know all the words to
Lion king - The circle of life
Olen Disney-tyttö henkeen ja vereen. Siskon kanssa loilotellaan helposti parikymmentä klassikkoleffan biisiä ulkomuistista, ja tarvittaessa myös englanniksi. Opin kappaleiden sanat muutenkin perin nopsaan, mutta kun takana on sellaiset 15 vuotta leffojen ahkeraa läpikatselua, olisi jo ihme jos ne eivät olisi jääneet mieleen.
Tämä on minulle siis aivan luonnollista, Disney-jukeboksina toimiminen, mutta kuulemma suurin osa ihmisistä pitää tätä omituisena. Ei, korjataan, pitää minua omituisena. Mikä minä olen tätä tulkintaa muuttamaan, varsinkin kun en pistä lainkaan pahakseni hetkittäistä omituisuuttani. Vaikka rakas "nynne" onkin muuttanut opiskelujensa perässä kilpailijakaupunkiin, lallattelu ja turhan tiedon mestarius on saanut arvoisensa jatkajan Tampereelta. Tämän neitisen kanssa olemme jo fiilistelleet hallitsemattomia Disney-itkuja ja katsoneet ihanantyhmän ja sydäntälämmittävän Lumotun. Ehkä kesällä sitten mittelemme voimiamme Disney-triviassa tai kilpalausumme lempipiirretyt alusta loppuun? (Tätä ei sit parane missata!)
Olen Disney-tyttö henkeen ja vereen. Siskon kanssa loilotellaan helposti parikymmentä klassikkoleffan biisiä ulkomuistista, ja tarvittaessa myös englanniksi. Opin kappaleiden sanat muutenkin perin nopsaan, mutta kun takana on sellaiset 15 vuotta leffojen ahkeraa läpikatselua, olisi jo ihme jos ne eivät olisi jääneet mieleen.
Tämä on minulle siis aivan luonnollista, Disney-jukeboksina toimiminen, mutta kuulemma suurin osa ihmisistä pitää tätä omituisena. Ei, korjataan, pitää minua omituisena. Mikä minä olen tätä tulkintaa muuttamaan, varsinkin kun en pistä lainkaan pahakseni hetkittäistä omituisuuttani. Vaikka rakas "nynne" onkin muuttanut opiskelujensa perässä kilpailijakaupunkiin, lallattelu ja turhan tiedon mestarius on saanut arvoisensa jatkajan Tampereelta. Tämän neitisen kanssa olemme jo fiilistelleet hallitsemattomia Disney-itkuja ja katsoneet ihanantyhmän ja sydäntälämmittävän Lumotun. Ehkä kesällä sitten mittelemme voimiamme Disney-triviassa tai kilpalausumme lempipiirretyt alusta loppuun? (Tätä ei sit parane missata!)
day 7 - a song that reminds you of a certain event
Dusty Springfield - Son of a preacher man
Doriksen tanssilattia jokunen vuosi sitten. Takana Patinan saunailta tai vastaava huvitus, porukasta jäljellä enää kourallinen. Tuntuu että olen tanssinut jo pari tuntia putkeen, mutta vielä on aikaa maalailuun ja fiilistelyyn. Yö on loputon kun tää kappale pyörähtää soittoon.
Tampereen yöt, ja myös yöt kotikaupungin Bar Maryssa. Niin monia ihania hetkiä.
Doriksen tanssilattia jokunen vuosi sitten. Takana Patinan saunailta tai vastaava huvitus, porukasta jäljellä enää kourallinen. Tuntuu että olen tanssinut jo pari tuntia putkeen, mutta vielä on aikaa maalailuun ja fiilistelyyn. Yö on loputon kun tää kappale pyörähtää soittoon.
Tampereen yöt, ja myös yöt kotikaupungin Bar Maryssa. Niin monia ihania hetkiä.
perjantai 8. huhtikuuta 2011
day 6 - the song that reminds you of somewhere
The Crash - Reasons to sing
Tampere ♥
Opiskelujen neljä ensimmäistä vuotta kuljin tossukkana kotipaikkakunnalle joka viikonloppu poikaystävän luo, vaikka olisi tehnyt mieli jäädä Manseen. Saavuttuani maanantaiaamuisin kiroiluntäyteisen aamuyön herätyksen ja kolmen tunnin matkanteon jälkeen Tampereen rautatieasemalle laitoin tämän kipaleen täysillä pauhaamaan iPodista, ja jaksoin sen voimalla kämpille. Syksyllä tajusin vihdoin kuunnella sydäntäni ja jäin tänne kokonaan. Aina kun ensitahdit alkaa rummuttaa, tulee hyvä ja lämmin olo - olen kotona.
Suski on muuttonsa aattona koonnut upeasti yhteen Tampereen parhaimpia puolia, josta varsinkin kaupungin tarjoaman menon ja meiningin allekirjoitan. Pakko sanoa muutama kohta lisää, vaikka aikaa ja jaksamista suureen ylistyslauluun ei juuri nyt oikein ole. Tampereen kotoisuuteen on mulla myös vaikuttanut ainejärjestömme Patina, joka valittiin juuri ansaitusti viime vuoden parhaaksi ainejärjestöksi. Jipii! Patinan erilaiset riennot ja pippalot, saunailtoja unohtamatta, ovat olleet opiskelujen suola, sitruuna ja tequila.
Ihana luistelujoukkueeni ansaitsee myös kiitokset, vaikka julistaudunkin lähinnä taitoluistelu-, en muodostelmaluistelufriikiksi (siinä on ero, ja iso sellainen!). Tampereen parhaita puolia on myös se, miten helposti täältä tarvittaessa pääsee hetkeksi pois. Vanhempia moikkaamaan, siskon luo, ystäville, ulkomaille. Mutta aina tekee mieli takaisin.
Tampere ♥
Opiskelujen neljä ensimmäistä vuotta kuljin tossukkana kotipaikkakunnalle joka viikonloppu poikaystävän luo, vaikka olisi tehnyt mieli jäädä Manseen. Saavuttuani maanantaiaamuisin kiroiluntäyteisen aamuyön herätyksen ja kolmen tunnin matkanteon jälkeen Tampereen rautatieasemalle laitoin tämän kipaleen täysillä pauhaamaan iPodista, ja jaksoin sen voimalla kämpille. Syksyllä tajusin vihdoin kuunnella sydäntäni ja jäin tänne kokonaan. Aina kun ensitahdit alkaa rummuttaa, tulee hyvä ja lämmin olo - olen kotona.
Suski on muuttonsa aattona koonnut upeasti yhteen Tampereen parhaimpia puolia, josta varsinkin kaupungin tarjoaman menon ja meiningin allekirjoitan. Pakko sanoa muutama kohta lisää, vaikka aikaa ja jaksamista suureen ylistyslauluun ei juuri nyt oikein ole. Tampereen kotoisuuteen on mulla myös vaikuttanut ainejärjestömme Patina, joka valittiin juuri ansaitusti viime vuoden parhaaksi ainejärjestöksi. Jipii! Patinan erilaiset riennot ja pippalot, saunailtoja unohtamatta, ovat olleet opiskelujen suola, sitruuna ja tequila.
Ihana luistelujoukkueeni ansaitsee myös kiitokset, vaikka julistaudunkin lähinnä taitoluistelu-, en muodostelmaluistelufriikiksi (siinä on ero, ja iso sellainen!). Tampereen parhaita puolia on myös se, miten helposti täältä tarvittaessa pääsee hetkeksi pois. Vanhempia moikkaamaan, siskon luo, ystäville, ulkomaille. Mutta aina tekee mieli takaisin.
torstai 7. huhtikuuta 2011
day 5 - the song that reminds you of someone
J. Karjalainen - Telepatiaa
Yli muiden, ehdottomasti. Aina kun kuulen alkutahdit, tulee mieleen vuosisadan alku ja ensimmäinen poikaystäväni. Ensirakkauden voimasta kertonee, että vaikka en ole koskaan kestänyt J. Karjalaista, tämä kappale kyllä kelpasi.
Kuunneltiin tätä ja Dingon Levotonta tuhkimoa ja pidettiin toisiamme käsistä tuntitolkulla. Puppy love.
Yli muiden, ehdottomasti. Aina kun kuulen alkutahdit, tulee mieleen vuosisadan alku ja ensimmäinen poikaystäväni. Ensirakkauden voimasta kertonee, että vaikka en ole koskaan kestänyt J. Karjalaista, tämä kappale kyllä kelpasi.
Kuunneltiin tätä ja Dingon Levotonta tuhkimoa ja pidettiin toisiamme käsistä tuntitolkulla. Puppy love.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
day 4 - the song that makes you sad
Hector - Yksinäinen tinasotamies
Heikki Harma on ollut osa ”elämäni soundtrackia” niin kauan kuin muistan. Mitä todennäköisimmin puhkisoitettu Lumi teki enkelin eteiseen oli se biisi, joka lopullisesti nappasi minut mukaansa. Sillä oli myös kyseenalainen kunnia viedä karaokeneitsyyteni. Täysi-ikäisenä olin kuunnellut itseni ulos Hectorista, ja vasta tämän vuoden puolella olen ujuttautunut takaisin artistin seuraan, varsinkin teininä tuntemattomaksi jääneiden kappaleiden pariin. Osa Hectorin sanoituksista on ollut hieman vaikeita yksinkertaiselle likalle, mutta nuoresta lähtien Yksinäinen tinasotamies on iskenyt, ja kovaa.
Narniaan laivat lapsia vei / enää ei niitä näy / Narniaa enää muisteta ei / unet vain sinne käy.
Narnian tarinat on minulle lähes tuntematon kirjasarja. En aivan ymmärrä miksi, ahminhan nuorena kaikki Pienet runotytöt, Tiinat, Neiti Etsivät, Tarzanit, ja raskaimpana Tarun sormusten herrasta. Kuitenkin tunnistan tarinan kaipuun aikuisilta salattuun tarujen maahan. Yksinäinen tinasotamies masentaa juuri siksi koska se on niin totta – paluuta lapsuuteen ei ole. Hienoimmastakin teräväpiirtotelevisiosta huolimatta aikuisen maailma on harmaampi, tasaisempi ja tylsempi kuin lapsen.
Ajankohtaisuus rules, ja tämäkin kappale heijastelee tämän hetken fiiliksiä. Viimeisen kuukauden aikana olen tuntenut ikään kuin biologisen kellon ensitahtien iskevän lävitseni. Ei ikäkriisiä, ei ahdistusta, ei vielä. Mutta siellä se odottelee kulman takana.
Heikki Harma on ollut osa ”elämäni soundtrackia” niin kauan kuin muistan. Mitä todennäköisimmin puhkisoitettu Lumi teki enkelin eteiseen oli se biisi, joka lopullisesti nappasi minut mukaansa. Sillä oli myös kyseenalainen kunnia viedä karaokeneitsyyteni. Täysi-ikäisenä olin kuunnellut itseni ulos Hectorista, ja vasta tämän vuoden puolella olen ujuttautunut takaisin artistin seuraan, varsinkin teininä tuntemattomaksi jääneiden kappaleiden pariin. Osa Hectorin sanoituksista on ollut hieman vaikeita yksinkertaiselle likalle, mutta nuoresta lähtien Yksinäinen tinasotamies on iskenyt, ja kovaa.
Narniaan laivat lapsia vei / enää ei niitä näy / Narniaa enää muisteta ei / unet vain sinne käy.
Narnian tarinat on minulle lähes tuntematon kirjasarja. En aivan ymmärrä miksi, ahminhan nuorena kaikki Pienet runotytöt, Tiinat, Neiti Etsivät, Tarzanit, ja raskaimpana Tarun sormusten herrasta. Kuitenkin tunnistan tarinan kaipuun aikuisilta salattuun tarujen maahan. Yksinäinen tinasotamies masentaa juuri siksi koska se on niin totta – paluuta lapsuuteen ei ole. Hienoimmastakin teräväpiirtotelevisiosta huolimatta aikuisen maailma on harmaampi, tasaisempi ja tylsempi kuin lapsen.
Ajankohtaisuus rules, ja tämäkin kappale heijastelee tämän hetken fiiliksiä. Viimeisen kuukauden aikana olen tuntenut ikään kuin biologisen kellon ensitahtien iskevän lävitseni. Ei ikäkriisiä, ei ahdistusta, ei vielä. Mutta siellä se odottelee kulman takana.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
day 3 - the song that makes you happy
Van Halen - Jump
Tässä mun pitkäaikainen voimabiisi, jolla aloitan useat aamut. Van Halenin löysin lukioaikaisen poikaystävän levykaapista ja on mukava lisä kevyeeseen musiikkimakuuni. Varsinkin bändin pehmeämpi soundi toimii - tämän bändin myötä tajusin että myös hard rock/heavy metal -genreen luettavat bändit tykkäävät lauleskella rakkausballadeja.
Käytin opetusharjoitteluni aamunavausvuoron kouluttamalla teinejä paremman musan suuntaan, sillä pikaisesti kyhätyn alkuhöpinän jälkeen pääsin soittamaan tämän kappaleen koko koululle. Jeejee.
Tässä mun pitkäaikainen voimabiisi, jolla aloitan useat aamut. Van Halenin löysin lukioaikaisen poikaystävän levykaapista ja on mukava lisä kevyeeseen musiikkimakuuni. Varsinkin bändin pehmeämpi soundi toimii - tämän bändin myötä tajusin että myös hard rock/heavy metal -genreen luettavat bändit tykkäävät lauleskella rakkausballadeja.
Käytin opetusharjoitteluni aamunavausvuoron kouluttamalla teinejä paremman musan suuntaan, sillä pikaisesti kyhätyn alkuhöpinän jälkeen pääsin soittamaan tämän kappaleen koko koululle. Jeejee.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
day 2 - your least favourite song
lauantai 2. huhtikuuta 2011
day 1 - your favourite song
The Crash - Pony ride
Valinta tuntui alussa ihan älyttömän vaikealta, mut tämä on paras mahdollinen kompromissi: The Crashin viimeisen levyn nimikkokappale on laulattanu monta vuotta, ihan ilmestymisestä lähtien. Ja varmasti tuo hymyn huulille vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin.
Pony ride julkaistiin ensimmäisenä yliopistosyksynäni ja oli iskenyt edellisten levyjen tapaan mun sydämeen ensikuulemalta. Se oli suloisen kevyttä pinnalta, sai pään nyökkäämään ja lanteen heilumaan, mutta sisälsi vastapainona aivan ihania sanoituksia, leikitteleviä mutta monikerroksisia. Ja eipä siitä Teemu Brunilan äänestä ole pahaa sanottavaa minulla koskaan ollut.
Valinta tuntui alussa ihan älyttömän vaikealta, mut tämä on paras mahdollinen kompromissi: The Crashin viimeisen levyn nimikkokappale on laulattanu monta vuotta, ihan ilmestymisestä lähtien. Ja varmasti tuo hymyn huulille vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin.
Pony ride julkaistiin ensimmäisenä yliopistosyksynäni ja oli iskenyt edellisten levyjen tapaan mun sydämeen ensikuulemalta. Se oli suloisen kevyttä pinnalta, sai pään nyökkäämään ja lanteen heilumaan, mutta sisälsi vastapainona aivan ihania sanoituksia, leikitteleviä mutta monikerroksisia. Ja eipä siitä Teemu Brunilan äänestä ole pahaa sanottavaa minulla koskaan ollut.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
30 day song contest
Sosiaalisessa mediassa leviää jos minkämoisia kyselyitä, leikkimielisiä täyttötehtäviä ja "tykkää ja kopio"-tilapäivityksiä. Suurin osa saa jäädä muiden tehtäviksi, mutta tämä vaikutti ihan mukavalta projektilta. Listaan kuukauden ajan joka päivä yhden kappaleen, ja höpisen hieman jotain siihen etäisesti liittyen. Kun kerran koko viime kuukausi karkasi niin minulta kuin näköjään vähän muiltakin sormien välistä, halusin aloittaa huhtikuun mukavammissa merkeissä. Liittykää toki mukaan jos haluatte!
day 01 - your favorite song
day 02 - your least favorite song
day 03 - a song that makes you happy
day 04 - a song that makes you sad
day 05 - a song that reminds you of someone
day 06 - a song that reminds you of somewhere
day 07 - a song that reminds you of a certain event
day 08 - a song that you know all the words to
day 09 - a song that you can dance to
day 10 - a song that makes you fall asleep
day 11 - a song from your favorite band
day 12 - a song from a band you hate
day 13 - a song that is a guilty pleasure
day 14 - a song that no one would expect you to love
day 15 - a song that describes you
day 16 - a song that you used to love but now hate
day 17 - a song that you hear often on the radio
day 18 - a song that you wish you heard on the radio
day 19 - a song from your favorite album
day 20 - a song that you listen to when you’re angry
day 21 - a song that you listen to when you’re happy
day 22 - a song that you listen to when you’re sad
day 23 - a song that you want to play at your wedding
day 24 - a song that you want to play at your funeral
day 25 - a song that makes you laugh
day 26 - a song that you can play on an instrument
day 27 - a song that you wish you could play
day 28 - a song that makes you feel guilty
day 29 - a song from your childhood
day 30 - your favorite song at this time last year
day 02 - your least favorite song
day 03 - a song that makes you happy
day 04 - a song that makes you sad
day 05 - a song that reminds you of someone
day 06 - a song that reminds you of somewhere
day 07 - a song that reminds you of a certain event
day 08 - a song that you know all the words to
day 09 - a song that you can dance to
day 10 - a song that makes you fall asleep
day 11 - a song from your favorite band
day 12 - a song from a band you hate
day 13 - a song that is a guilty pleasure
day 14 - a song that no one would expect you to love
day 15 - a song that describes you
day 16 - a song that you used to love but now hate
day 17 - a song that you hear often on the radio
day 18 - a song that you wish you heard on the radio
day 19 - a song from your favorite album
day 20 - a song that you listen to when you’re angry
day 21 - a song that you listen to when you’re happy
day 22 - a song that you listen to when you’re sad
day 23 - a song that you want to play at your wedding
day 24 - a song that you want to play at your funeral
day 25 - a song that makes you laugh
day 26 - a song that you can play on an instrument
day 27 - a song that you wish you could play
day 28 - a song that makes you feel guilty
day 29 - a song from your childhood
day 30 - your favorite song at this time last year
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
'Cause you're hot then you're cold / you're yes then you're no
Onko jo viikko kulunut? Aika ei näköjään lennä vain silloin kun on kivaa, vaan myös silloin kun yrittää kovasti vältellä jotain. Koulutöiden tai muun perinteisen sijaan vietin menneet päivät vältellen sairastumista - perin huonoin tuloksin. Hypin nimittäin vuorotellen lähes terveestä sängynpohjalle ja takaisin uuteen nousuyritykseen. Torstaina iskeneen unettoman yön ja flunssanpoikasen päätin selättää riehumalla koko perjantain huoneeni kevätsiivouksen ja uudelleensisustamisen parissa. Olo olikin illalla mitä tyytyväisin, ja voimat kantoivat joten kuten vielä viikonlopun töiden ylikin. Sunnuntain luisteluharkkojen jälkeen kaaduin sänkyyn ja kaduin synkkänä suuruudenhulluuttani. Oliko pakko? Maanantaina yritin vielä harkkoihin, mutta kuumemittari väitti toista ja jäin peiton alle.
Miksi en osaa enää sairastaa kunnolla? Nuorena jäin aina suosiolla sairaana kotiin, ja vietin sen kuuluisan kuumeettoman päivänkin poissa harrastuksista, mutta yksin asuessa yritän saada eniten aikaan juuri kausiflunssan iskiessä. On niin kiire, että sairastaminen tuntuu olevan säädytöntä ajan tuhlausta. Ei saa maata tyhjän panttina, tuossahan on iso pino tenttikirjoja vieressä! Ja se opastus pitää käsikirjoittaa! Että hop-hop! Asiaa ei yhtään auttanut yleinen opiskelu-ahdistus, joka kummittelee mörkönä nurkissa, eikä loistokasta paluuta yrittänyt unettomuus.
Purin hammasta, join teetä, söin puuroa ja särkylääkettä ja lepäsin. Nukuin kun nukutti, napsin univelkaa takasin. Vasta tänään aamulla tunsin oloni taas kunnolla terveeksi, mutta pidin silti yhden toipumispäivän kaiken varalta ja pakottauduin jättämään houkuttelevat zumbat ja bambat väliin. Se kannatti, ja olen taas voimain tunnossa. Huomenna kyllä lähden sekä yliopistolle että ainejärjestömme myöhäiseen talviriehaan ja saunomaan. Ja tanssimaan, jos tanssituttaa. Nyt olen sairastanut oppikirjan mukaan, sopii flunssan painua hornan tuuttiin!
Miksi en osaa enää sairastaa kunnolla? Nuorena jäin aina suosiolla sairaana kotiin, ja vietin sen kuuluisan kuumeettoman päivänkin poissa harrastuksista, mutta yksin asuessa yritän saada eniten aikaan juuri kausiflunssan iskiessä. On niin kiire, että sairastaminen tuntuu olevan säädytöntä ajan tuhlausta. Ei saa maata tyhjän panttina, tuossahan on iso pino tenttikirjoja vieressä! Ja se opastus pitää käsikirjoittaa! Että hop-hop! Asiaa ei yhtään auttanut yleinen opiskelu-ahdistus, joka kummittelee mörkönä nurkissa, eikä loistokasta paluuta yrittänyt unettomuus.
Purin hammasta, join teetä, söin puuroa ja särkylääkettä ja lepäsin. Nukuin kun nukutti, napsin univelkaa takasin. Vasta tänään aamulla tunsin oloni taas kunnolla terveeksi, mutta pidin silti yhden toipumispäivän kaiken varalta ja pakottauduin jättämään houkuttelevat zumbat ja bambat väliin. Se kannatti, ja olen taas voimain tunnossa. Huomenna kyllä lähden sekä yliopistolle että ainejärjestömme myöhäiseen talviriehaan ja saunomaan. Ja tanssimaan, jos tanssituttaa. Nyt olen sairastanut oppikirjan mukaan, sopii flunssan painua hornan tuuttiin!
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Tule sellaisena kuin et ole
Pari viimeistä päivää on mennyt syvässä inhossa ja vitutuksessa. Syynä on kristillisen Nuotta-lehden ja kuuden muun tahon uusi mediakampanja, jossa ilmaistaan huoli nuorten kohtaamasta yhteiskunnan painostamisesta arvokysymyksien edessä. Tarkennettuna huoli siitä, että kunnon kristilliset nuoret ovat yhteiskunnan yleisen mielipiteen takia ajautuneet pois ainoasta oikeasta tiestä: heteroudesta.
Uskonnollisten liikkeiden into tirkistellä toisten makuuhuonetoimintoja on aina ihmetyttänyt minua. Mitä se niitä tai varsinkaan jotain partaheeboa liikuttaa missä asennossa ja kenen kanssa toimintaani harrastan? Noh, onhan se helpompi kyttäämisen kohde kuin homojen oikeuksien tärkeämpi puoli, oikeus rakkauteen. Ihan oikeasti, keneltä se on pois kun kaksi henkilöä rakastaa toisiaan? Kaipauden ja halun saada olla rakkaansa vierellä luulisi olevan samanlainen kaikilla, ja väittäisin rakkauden kohdistuvan henkilöön, ei sukupuoleen. Jos homovastainen maailmankuva onkin ollut kova juttu aikaisemmin, miten se johtaa siihen että on ok toitotella samaa kuraa vuonna 2011? Eheyttämisestä on tullut mun uusi inhokki-sana.
Kristinuskon käsitteet Jumalan armo ja saman jäbän suuri rakkaus kaikkia lapsiaan kohtaan lakaistaan homoista kiistellessä maton alle, kun esille kaivetaan "painavampaa" tekstiä, lähinnä Vanhan testamentin sivuilta. Näille huutelijoille näytän sekä kieltä että tätä mielipidekirjoitusta. Mutta eihän minua tarvitse kuunnella, olenhan jo tuomioni saanut: kadotukseen mennään niin että Helvetin portit heiluu. Tosin 'vääräuskoisena' eli uskonnottomana en tuosta kauheasti säikähdä.
Kyseisestä kampanjasta on kiireellä sitoutunut irti kirkon eri tahoja, eikä isoja kihoja ole liikkeen taakse ilmestynyt. Kampanja onkin pienen, mutta pirun äänekkään ja raivostuttavan siiven hommia, mutta kirkon kasvojen menetys on jälleen kerran väistämätön. Moni onkin kritisoinut evankelis-luterilaisen kirkon laajuutta. Saman katon alle ovat mahduttautuneet kaikki sunnuntaikristityistä äärihihhuleihin - ei ihme että eivät pääse sopuun linjauksistaan. Toisiko ratkaisun se, että valtionkirkko-ajatuksella viimein heitettäisiin vesilintua, hautaustoimi siirrettäisiin kirkolta kunnalle ja kirkon jäseniksi pitäisi erikseen liittyä vaikkapa 16-vuotiaana? Pliis joo.
Piristystä päivään toi Pasilan viimeisin jakso, jossa on hyvin esitetty tämän päivän suomalainen uskis. "Eli olet kristitty mutta et noudata tahi lue Raamattua, ja olet vapaasti muunnellut sitä osaa Uudesta testamentista, jonka olet lukenut sopimaan omiin 2000-luvun arvoihisi ja nojailet vähän niihin." Muistuttaa kovasti horoskooppi-ihmistä. Sillai jännästi.
Uskonnollisten liikkeiden into tirkistellä toisten makuuhuonetoimintoja on aina ihmetyttänyt minua. Mitä se niitä tai varsinkaan jotain partaheeboa liikuttaa missä asennossa ja kenen kanssa toimintaani harrastan? Noh, onhan se helpompi kyttäämisen kohde kuin homojen oikeuksien tärkeämpi puoli, oikeus rakkauteen. Ihan oikeasti, keneltä se on pois kun kaksi henkilöä rakastaa toisiaan? Kaipauden ja halun saada olla rakkaansa vierellä luulisi olevan samanlainen kaikilla, ja väittäisin rakkauden kohdistuvan henkilöön, ei sukupuoleen. Jos homovastainen maailmankuva onkin ollut kova juttu aikaisemmin, miten se johtaa siihen että on ok toitotella samaa kuraa vuonna 2011? Eheyttämisestä on tullut mun uusi inhokki-sana.
Kristinuskon käsitteet Jumalan armo ja saman jäbän suuri rakkaus kaikkia lapsiaan kohtaan lakaistaan homoista kiistellessä maton alle, kun esille kaivetaan "painavampaa" tekstiä, lähinnä Vanhan testamentin sivuilta. Näille huutelijoille näytän sekä kieltä että tätä mielipidekirjoitusta. Mutta eihän minua tarvitse kuunnella, olenhan jo tuomioni saanut: kadotukseen mennään niin että Helvetin portit heiluu. Tosin 'vääräuskoisena' eli uskonnottomana en tuosta kauheasti säikähdä.
Kyseisestä kampanjasta on kiireellä sitoutunut irti kirkon eri tahoja, eikä isoja kihoja ole liikkeen taakse ilmestynyt. Kampanja onkin pienen, mutta pirun äänekkään ja raivostuttavan siiven hommia, mutta kirkon kasvojen menetys on jälleen kerran väistämätön. Moni onkin kritisoinut evankelis-luterilaisen kirkon laajuutta. Saman katon alle ovat mahduttautuneet kaikki sunnuntaikristityistä äärihihhuleihin - ei ihme että eivät pääse sopuun linjauksistaan. Toisiko ratkaisun se, että valtionkirkko-ajatuksella viimein heitettäisiin vesilintua, hautaustoimi siirrettäisiin kirkolta kunnalle ja kirkon jäseniksi pitäisi erikseen liittyä vaikkapa 16-vuotiaana? Pliis joo.
Piristystä päivään toi Pasilan viimeisin jakso, jossa on hyvin esitetty tämän päivän suomalainen uskis. "Eli olet kristitty mutta et noudata tahi lue Raamattua, ja olet vapaasti muunnellut sitä osaa Uudesta testamentista, jonka olet lukenut sopimaan omiin 2000-luvun arvoihisi ja nojailet vähän niihin." Muistuttaa kovasti horoskooppi-ihmistä. Sillai jännästi.
torstai 17. maaliskuuta 2011
Jämäsapuskaa ja kulttuuria
Keskiviikkona oli pakko päästä ulos viekoittelevaan kevätsäähän. Nykäisin lenkkarit jalkaan ja nappasin viikkoja syyttävinä minua mulkoilleet sauvat mukaan. Aurinko paistoi, titityyt tuntuivat peittävän autojen melun ja olin yhtä virnettä. Kuitenkin heti ensimmäisellä askeleella huomasin tulleeni petetyksi: kadut olivat joko umpijäässä tai pelkkää hiekkaista loskaa. Liukastelin ja tuskailin puoli tuntia etsien puhtaampia tienpätkiä, mutta minkäs minä välikelin keväälle mahdan.
Ja koska vähätkin kulutetut kalorit pitää korvata uusilla, innostuin kotona leipomaan. Yliopiston ruoka ei ole lähiaikoina maistunut samaan tapaan kuin ennen, joten päätin askarrella jotain syömiskelpoista kotoa löytyvistä vähistä aineksista. Tuloksena oli jämäsapuskien jämäsapuska, eli juustoton pizza.
Jämäpizza
Pizzapohja:
2,5 dl vettä
vajaa 3 tl kuivahiivaa
sopiva määrä vehnäjauhoja
iso hippusellinen suolaa
loraus öljyä
Täyte:
purkillinen tomaattimurskaa
kaikkea mitä kuivakaapista löytyy
kaikkea mitä jääkaapista löytyy
Lämmitä vesi maagiseen 42 asteeseen, eli niin että se on oikein lämmintä muttei kuumaa. Sekoita suola ja kuivahiiva muutamaan desiin vehnäjauhoja ja lisää veteen hyvin sekoittaen. Lisää sen jälkeen loput jauhot ja öljy vuorotellen ja vaivaa taikina käsin loppuun. Anna taikinan nousta rauhassa 20-30 minuuttia peitettynä. Kauli taikina leivinpaperille (ei tarvitse olla helläkätinen).
Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen ja läiski oman maun ja kaappien sisällön mukaan täytteet pizzapohjan päälle. Itsellä mukaan eksyi yrttistä tomaattimurskaa, sipuli, valkosipulin kynsiä, oliiveja ja paljon mausteita. Chilitonnikalapurkki piiloutui ovelasti, enkä muistanut sitä ennen kuin pizza oli uunissa. Hups. Yleensä heitän päälle vielä runsaasti juustoa, mutta en tällä kertaa jaksanut sen takia kävellä kauppaan, joten jouduin vähän tinkimään mehevyydestä ja vahtimaan ettei pizza ihan kuivahda. 10-15 min uunissa, hetken jäähdytys ja nälkäiseen kitaan salaatinlehtien, tuoreen paprikan ja kivennäisveden kanssa.
Illalla oli edessä pitkästä aikaa laitoksemme Klassikkokino ja suu napsoi leffamutusteltavaa, joten kävin kaapit läpi uudestaan ja löysin ilokseni ainekset mustikkapiirakkaan.
Mustikkapiirakka
Pohja:
3 munaa
2 dl sokeria
50 g margariinia/voita
1,5 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
Pinnalle:
3-4 dl mustikoita
0,5 dl sokeria
Sulata ja jäähdytä margariini. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella. Sekoita mukaan rasva esim. nuolijalla. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään ja lisää muuhun soossiin, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan/pienelle leivinpeperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle mustikat ja sokeri. Uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi. Jäähdytä hieman ja nauti.
Ohjeen olen joskus yläasteen aikana riipustanut vanhaan muistikirjaan, mutten sen helppoudesta huolimatta muista koskaan kokeilleeni sitä. Taikina oli hieman liian iso uunivuokaani (ja pelkäsin sen olevan liian pieni uuninpellille), joten pohjasta tuli aika paksu, mutta vastapainoksi kaadoin päälle enemmän mustikoita.
Ikävä kyllä tämä piirakka jäi jäähtymään pöydälle, sillä olin taas laskenut tekeväni asiat nopeammin kuin todellisuus antoi myöten. Pussi vaahtokarkkeja sai kiireessä toimia naposteltavana Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinetti-elokuvaan. Leikittelevästi vuosisatoja sekoitteleva elokuva oli jo itsessään kulttuurikokemus, mutta illan kohokohta oli elokuvan jälkeinen humanistien ajatustenjuoksu Rumassa. "
Ja koska vähätkin kulutetut kalorit pitää korvata uusilla, innostuin kotona leipomaan. Yliopiston ruoka ei ole lähiaikoina maistunut samaan tapaan kuin ennen, joten päätin askarrella jotain syömiskelpoista kotoa löytyvistä vähistä aineksista. Tuloksena oli jämäsapuskien jämäsapuska, eli juustoton pizza.
Jämäpizza
Pizzapohja:
2,5 dl vettä
vajaa 3 tl kuivahiivaa
sopiva määrä vehnäjauhoja
iso hippusellinen suolaa
loraus öljyä
Täyte:
purkillinen tomaattimurskaa
kaikkea mitä kuivakaapista löytyy
kaikkea mitä jääkaapista löytyy
Lämmitä vesi maagiseen 42 asteeseen, eli niin että se on oikein lämmintä muttei kuumaa. Sekoita suola ja kuivahiiva muutamaan desiin vehnäjauhoja ja lisää veteen hyvin sekoittaen. Lisää sen jälkeen loput jauhot ja öljy vuorotellen ja vaivaa taikina käsin loppuun. Anna taikinan nousta rauhassa 20-30 minuuttia peitettynä. Kauli taikina leivinpaperille (ei tarvitse olla helläkätinen).
Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen ja läiski oman maun ja kaappien sisällön mukaan täytteet pizzapohjan päälle. Itsellä mukaan eksyi yrttistä tomaattimurskaa, sipuli, valkosipulin kynsiä, oliiveja ja paljon mausteita. Chilitonnikalapurkki piiloutui ovelasti, enkä muistanut sitä ennen kuin pizza oli uunissa. Hups. Yleensä heitän päälle vielä runsaasti juustoa, mutta en tällä kertaa jaksanut sen takia kävellä kauppaan, joten jouduin vähän tinkimään mehevyydestä ja vahtimaan ettei pizza ihan kuivahda. 10-15 min uunissa, hetken jäähdytys ja nälkäiseen kitaan salaatinlehtien, tuoreen paprikan ja kivennäisveden kanssa.
Illalla oli edessä pitkästä aikaa laitoksemme Klassikkokino ja suu napsoi leffamutusteltavaa, joten kävin kaapit läpi uudestaan ja löysin ilokseni ainekset mustikkapiirakkaan.
Mustikkapiirakka
Pohja:
3 munaa
2 dl sokeria
50 g margariinia/voita
1,5 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
Pinnalle:
3-4 dl mustikoita
0,5 dl sokeria
Sulata ja jäähdytä margariini. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella. Sekoita mukaan rasva esim. nuolijalla. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään ja lisää muuhun soossiin, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan/pienelle leivinpeperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle mustikat ja sokeri. Uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi. Jäähdytä hieman ja nauti.
Ohjeen olen joskus yläasteen aikana riipustanut vanhaan muistikirjaan, mutten sen helppoudesta huolimatta muista koskaan kokeilleeni sitä. Taikina oli hieman liian iso uunivuokaani (ja pelkäsin sen olevan liian pieni uuninpellille), joten pohjasta tuli aika paksu, mutta vastapainoksi kaadoin päälle enemmän mustikoita.
Ikävä kyllä tämä piirakka jäi jäähtymään pöydälle, sillä olin taas laskenut tekeväni asiat nopeammin kuin todellisuus antoi myöten. Pussi vaahtokarkkeja sai kiireessä toimia naposteltavana Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinetti-elokuvaan. Leikittelevästi vuosisatoja sekoitteleva elokuva oli jo itsessään kulttuurikokemus, mutta illan kohokohta oli elokuvan jälkeinen humanistien ajatustenjuoksu Rumassa. "
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Kaikki tietävät sen tunteen / kun talven jälkeen ensimmäistä kertaa / laittaa lenkkitossut jalkaan
S fiilisteli lenkkipolkujen avautumista ja kevään alkua. Lenkkitossujen sijaan minulle ehdoton kevään merkki on polkupyörä. Vaikka viime vuonna poljinkin sissimeiningillä töihin ja kouluun vielä lumen tultuakin, eräänä päivänä se vain jäi ja siirryin hyvillä mielillä bussin lämpöön. Ehkä se oli ihan hyväkin asia, tapaturma-alttiuteni tuntien olisin päätynyt ennemmin tai myöhemmin auton kylkeen tai ojan pohjalle. Mikään tosin ei estä näitä tapahtumasta muina vuodenaikoina - syksyllä lensin pää edellä ruusupuskaan. Mutta joka vanhoja muistaa sitä tikulla ja sillai.
Tänään päätin katselleeni auringonpaistetta ja hiljalleen sulavia teitä tarpeeksi, ja suoritin urotyön eli kaivoin pyörän esiin metrin korkuisesta kinoksesta (joo, sitä ei tietenkään voinut viedä lukittuun pyörävarastoon). Ilokseni muru oli selvinnyt ankarista oloista kunnialla, lukkokin aukesi ensi yrittämällä. Hieman ilmaa renkaisiin, akselirasvaa ja muuta huolenpitoa, niin on kulkupeli valmiina käyttöön. Kesällä pääsen sitten tutustumaan monen ystävän manailemaan Tampereen pyöräilijävihamieliseen kulttuuriin.
Kun rullailin varovasti lähikatuja, mieli karkasi varoittamatta Ahvenanmaan maisemiin. Laitanpas nuoruuden mussukoilleni viestiä, että aletaan suunnitella reissua. Jos edes sinne mökille. Tai vanhaan kotikaupunkiin. Kivasti sillai, metsäteitä pitkin. Lainaan niille Tour d'Europen niin johan löytyy inspiraatiota.
Kevät teki pesänsä sydämeeni jo viime viikolla Edissä, ja nyt se näyttää saapuneen jäädäkseen Suomeenkin. Ostin kimpun narsisseja ja tuuletin kevättakin. Olen valmis.
Portaita alas loikkii kevyesti / ylös kaksi askelmaa kerrallaan.
Tänään päätin katselleeni auringonpaistetta ja hiljalleen sulavia teitä tarpeeksi, ja suoritin urotyön eli kaivoin pyörän esiin metrin korkuisesta kinoksesta (joo, sitä ei tietenkään voinut viedä lukittuun pyörävarastoon). Ilokseni muru oli selvinnyt ankarista oloista kunnialla, lukkokin aukesi ensi yrittämällä. Hieman ilmaa renkaisiin, akselirasvaa ja muuta huolenpitoa, niin on kulkupeli valmiina käyttöön. Kesällä pääsen sitten tutustumaan monen ystävän manailemaan Tampereen pyöräilijävihamieliseen kulttuuriin.
Kun rullailin varovasti lähikatuja, mieli karkasi varoittamatta Ahvenanmaan maisemiin. Laitanpas nuoruuden mussukoilleni viestiä, että aletaan suunnitella reissua. Jos edes sinne mökille. Tai vanhaan kotikaupunkiin. Kivasti sillai, metsäteitä pitkin. Lainaan niille Tour d'Europen niin johan löytyy inspiraatiota.
Portaita alas loikkii kevyesti / ylös kaksi askelmaa kerrallaan.
torstai 3. maaliskuuta 2011
Terveisia kehitysmaasta!
Maanantaina paattynyt risteily jatti kylla jalkensa itse kuhunkin. Osa vietti koko paivan oksentaen paperikoriin, yksi ihmetteli mustelmaisia polviaan, ja univelka oli jokaisella valtava. Vaikka itse valtyinkin vuosikymmenen krapulalta (kiitos ystavan, joka heti aamusta kaappasi olalleen ja kantoi ruokapoydan ja oluen aareen), bussissa kotia kohti olo oli perin nuutunut. Tosin ei niin paha, etten olisi jaksanut viela yksille jatkoille juomaan kaverin oluet pois. Odottelen kauhunsekaisella innolla kertakayttokameroidemme sisaan katkeytyvia tilannekuvia.
Onneksi krapuloiden viime huurut ehtivat itse kullakin haihtua ennen lentokoneeseen nousemista. Ryanair lennatti meidat parissa tunnissa Skotlantiin, ja paasimme kivuttomasti hostellille. Hysteerisen lakanaepisodin jalkeen paasimme lopulta nukkumaan, ja unet olivat makoisat huoneen viileydesta huolimatta. Kehitysmaa-vitsit jaksavat naurattaa, vaikka aamulla onkin karsimysta nousta lampiman peiton alta sellaiseen kirpakkaan kymmenen asteen sisalampotilaan. Miksi tehda kunnolla kun voi tehda huonostikin?
Ensimmaisena aamuna kylmyys unohtui, kun heratessa huone oli tayttynyt auringonvalosta, ja sainkin ponkaistua ennen puolta kymmenta suihkuun ja aamupalalle. Sen jalkeen jalkauduimme Edinburghin kaduille. Kamerat rapsien ja syvaan huokaillen osoittelimme lumettomia katuja, tasaisia nurmikoita ja varikkaita krookusrivistoja. KEVAT! Kuvasimme kolmen kameran voimin kaikki vastaantulleet patsaat ja natit talot ja nautimme kymmenen asteen lammosta kevattakeissa. Tukehtukaa pakkasiinne.
Edissa linna haamottaa koko kaupungin ylla, eika makiin ja korkeisiin kukkuloihin tottumaton silma ole uskoa nakya todeksi. Sinne kiertelemaan joko tanaan tai lauantaina. Kaveri varoitti linnoissa piileksivista kahleiden kalistelijoista ja ulisijoista, mutta jo paivan kiertely todistaa, etta naita kaapukavereita kohtaa linnan ulkopuolellakin. Kummituksia on tarjolla yllin kyllin, kaupunki elaa erilaisilla kummittelu- ja kaupunkikierroksilla seka katakombiseikkailuilla. Bernissa eras suositteli Auld Reekyn Terror touria, joten ehka minakin liityn tuhansien turistien joukkoon kiljumaan joku ilta.
Tahan mennessa olemme kayneet fanimatkalla The elephant housessa, ihastelleet One world shopin ihanuuksia (eihan ole pahasta ostaa kolmellakympilla teraskannua ja parillakympilla mukeja jos ne on aivan upeita?), herkutelleet huippu/vegeravintolassa ja nautiskelleet muutamia oluita. Ilta paattyi palohalytykseen, mutta mitas pienista. Katsotaan mita saamme aikaan tanaan. Neidit J ja S ottivat pitkat unet ja painuivat brunssille, lahden nyt peraan.
Onneksi krapuloiden viime huurut ehtivat itse kullakin haihtua ennen lentokoneeseen nousemista. Ryanair lennatti meidat parissa tunnissa Skotlantiin, ja paasimme kivuttomasti hostellille. Hysteerisen lakanaepisodin jalkeen paasimme lopulta nukkumaan, ja unet olivat makoisat huoneen viileydesta huolimatta. Kehitysmaa-vitsit jaksavat naurattaa, vaikka aamulla onkin karsimysta nousta lampiman peiton alta sellaiseen kirpakkaan kymmenen asteen sisalampotilaan. Miksi tehda kunnolla kun voi tehda huonostikin?
Ensimmaisena aamuna kylmyys unohtui, kun heratessa huone oli tayttynyt auringonvalosta, ja sainkin ponkaistua ennen puolta kymmenta suihkuun ja aamupalalle. Sen jalkeen jalkauduimme Edinburghin kaduille. Kamerat rapsien ja syvaan huokaillen osoittelimme lumettomia katuja, tasaisia nurmikoita ja varikkaita krookusrivistoja. KEVAT! Kuvasimme kolmen kameran voimin kaikki vastaantulleet patsaat ja natit talot ja nautimme kymmenen asteen lammosta kevattakeissa. Tukehtukaa pakkasiinne.
Edissa linna haamottaa koko kaupungin ylla, eika makiin ja korkeisiin kukkuloihin tottumaton silma ole uskoa nakya todeksi. Sinne kiertelemaan joko tanaan tai lauantaina. Kaveri varoitti linnoissa piileksivista kahleiden kalistelijoista ja ulisijoista, mutta jo paivan kiertely todistaa, etta naita kaapukavereita kohtaa linnan ulkopuolellakin. Kummituksia on tarjolla yllin kyllin, kaupunki elaa erilaisilla kummittelu- ja kaupunkikierroksilla seka katakombiseikkailuilla. Bernissa eras suositteli Auld Reekyn Terror touria, joten ehka minakin liityn tuhansien turistien joukkoon kiljumaan joku ilta.
Tahan mennessa olemme kayneet fanimatkalla The elephant housessa, ihastelleet One world shopin ihanuuksia (eihan ole pahasta ostaa kolmellakympilla teraskannua ja parillakympilla mukeja jos ne on aivan upeita?), herkutelleet huippu/vegeravintolassa ja nautiskelleet muutamia oluita. Ilta paattyi palohalytykseen, mutta mitas pienista. Katsotaan mita saamme aikaan tanaan. Neidit J ja S ottivat pitkat unet ja painuivat brunssille, lahden nyt peraan.
tiistai 22. helmikuuta 2011
Wanted: itäsaksalainen partaveikko (mukana oltava kangaskassi)
Kuun alun ahdistukset ovat osaltaan hälvenneet, mutta vanhojen tuskien tilalle pyrkii uusia. Unettomuus on asettunut epätoivotuksi vieraakseni jo viikko sitten, eikä poistu vaikka kiltisti olen pyytänyt. J ehti jo rallatella että tästä se parin vuoden kierre alkaa, mutta siihen en kyllä suostu. Stressipohjainen unettomuus lähtenee stressin vähetessä, right? Eli pari raakaa viikkoa tässä keväällä ja sitten paluu takaisin hyviin ja syviin uniin. Ettei perusmeno vain kävisi liian helpoksi, rasautin tänään repimistä odottavan viisaudenhampaani rikki kovaan karkkiin, ja kyttäänkin huomenna päivystysaikoja suuren raivon vallassa. Opettajan opinnotkin laahaa. Ja mitä näitä nyt on. Annan tälle kaikelle kuitenkin henkistä vasenta koukkua ja oikeaa suoraa, edessä siintää nimittäin monta ihanaa asiaa.
Tänä viikonloppuna edessä on pahamaineinen 'syntiä ja hulluutta'-risteily, jossa tulevat historian opettajat päästävät pedagogisen rakkauden valloilleen. Vuorokauden verran saavat pestalozzit ja mozzarellat kyytiä eikä mikään ole pyhää (joo ei edes se Mannerheim!). Kotimatkalla voi sitten hajoilla rauhassa ja pohtia että kuka vei mun korkokengät, rahat ja moraalin. Ja että miksei kutsumuksella voi maksaa ruokakaupan kassalla.
Kun tästä on toivuttu, kapuan koneeseen maailman ihanimpien naisten kanssa. Edi kutsuu! Matkan aikana on tarkoitus ainakin käydä linnassa, samoilla katakombeissa Terror tourin kautta, syödä ja juoda hyvin (googlettakaapa huviksenne "Bars in Edinburgh"), kiertää kahviloita ja tietenkin juhlia erään tyttösen syntymäpäivää! Olimme aika juonikkaita ja varasimme lennoille myös ruumaan menevän pikkulaukun - täytyyhän sitä saada tuliaiset turvallisesti kotiin. Viskitilaukset ja ennakkomaksut minulle, kiitos!
Kevään lähestyessä minua odottaa myös uuden työn haasteet. Päätin monen vuoden jahkaamisen jälkeen hakea feissaamaan, ja ne hommat alkavat huhtikuun alusta. Kuluttavaa ja raivostuttavaa se varmasti on, mutta niin oli osaltaan siivoaminen, yöpostin jako ja moni muukin kokeilemani työ. Ja jos näissä "paskaduuneissa" olen useamman vuoden viihtynyt, miksen saisi tästäkin irti positiivista puolta? Eli varokaa vaan, takiais-tyttö iskee ja vie teidän rahat!
Myös menneet viikot ovat sisältäneet paljon positiivista, vaikka sitä manailtavaa onkin enemmän. Juhlia, ystäviä, juomaa ja pitkiä iltoja, tanssia ja laulua ja muita sirkushuveja. Kyykkämestarin kanssa mittelin älyjä lautapeleissä (hävisin, korvaus: paistoin pullaa) ja nopeutta räsyläpsyssä (hävisin, korvaus: juoksin alasti rappukäytävässä). Nukuin ystävän lattialla ystävänpäivänä, join viiniä koulussa seuraavana. Tanssahtelin Doriksessa ja Klubilla, sitsailin sydämeni kyllyydestä ja katselin brittikomediaa ja hienoja elokuvia.
Edin matkan jälkeen otan napakan niska-perse-otteen pedaopinnoista ja ryskän tunteja kasaan kuunkierron verran. Sitten alkavatkin hiljalleen kesätyöt, ihanan aikaisin. Niiden aikana sitten viimeistelyä ja esseitä, että saan Kelan tyytyväiseksi. Kyllä sitä ollaan kanssa-auskujen kanssa jo syksystä asti puhistu, mutta sanonpa sen nyt taas: aivan älytön määrä töitä näin vähien pisteiden eteen. Ei ole reilua tämä!
Nyt otan siskon ohjeiden mukaisesti vanhan kunnon Unikissan kainaloon ja yritän saada unen päästä kiinni. Toivottavasti ennen aamukahdeksaa onnistuu. Nuttumies jos kulkee ohi, käskekää tännekin käymään.
Tänä viikonloppuna edessä on pahamaineinen 'syntiä ja hulluutta'-risteily, jossa tulevat historian opettajat päästävät pedagogisen rakkauden valloilleen. Vuorokauden verran saavat pestalozzit ja mozzarellat kyytiä eikä mikään ole pyhää (joo ei edes se Mannerheim!). Kotimatkalla voi sitten hajoilla rauhassa ja pohtia että kuka vei mun korkokengät, rahat ja moraalin. Ja että miksei kutsumuksella voi maksaa ruokakaupan kassalla.
Kun tästä on toivuttu, kapuan koneeseen maailman ihanimpien naisten kanssa. Edi kutsuu! Matkan aikana on tarkoitus ainakin käydä linnassa, samoilla katakombeissa Terror tourin kautta, syödä ja juoda hyvin (googlettakaapa huviksenne "Bars in Edinburgh"), kiertää kahviloita ja tietenkin juhlia erään tyttösen syntymäpäivää! Olimme aika juonikkaita ja varasimme lennoille myös ruumaan menevän pikkulaukun - täytyyhän sitä saada tuliaiset turvallisesti kotiin. Viskitilaukset ja ennakkomaksut minulle, kiitos!
Kevään lähestyessä minua odottaa myös uuden työn haasteet. Päätin monen vuoden jahkaamisen jälkeen hakea feissaamaan, ja ne hommat alkavat huhtikuun alusta. Kuluttavaa ja raivostuttavaa se varmasti on, mutta niin oli osaltaan siivoaminen, yöpostin jako ja moni muukin kokeilemani työ. Ja jos näissä "paskaduuneissa" olen useamman vuoden viihtynyt, miksen saisi tästäkin irti positiivista puolta? Eli varokaa vaan, takiais-tyttö iskee ja vie teidän rahat!
Myös menneet viikot ovat sisältäneet paljon positiivista, vaikka sitä manailtavaa onkin enemmän. Juhlia, ystäviä, juomaa ja pitkiä iltoja, tanssia ja laulua ja muita sirkushuveja. Kyykkämestarin kanssa mittelin älyjä lautapeleissä (hävisin, korvaus: paistoin pullaa) ja nopeutta räsyläpsyssä (hävisin, korvaus: juoksin alasti rappukäytävässä). Nukuin ystävän lattialla ystävänpäivänä, join viiniä koulussa seuraavana. Tanssahtelin Doriksessa ja Klubilla, sitsailin sydämeni kyllyydestä ja katselin brittikomediaa ja hienoja elokuvia.
Edin matkan jälkeen otan napakan niska-perse-otteen pedaopinnoista ja ryskän tunteja kasaan kuunkierron verran. Sitten alkavatkin hiljalleen kesätyöt, ihanan aikaisin. Niiden aikana sitten viimeistelyä ja esseitä, että saan Kelan tyytyväiseksi. Kyllä sitä ollaan kanssa-auskujen kanssa jo syksystä asti puhistu, mutta sanonpa sen nyt taas: aivan älytön määrä töitä näin vähien pisteiden eteen. Ei ole reilua tämä!
Nyt otan siskon ohjeiden mukaisesti vanhan kunnon Unikissan kainaloon ja yritän saada unen päästä kiinni. Toivottavasti ennen aamukahdeksaa onnistuu. Nuttumies jos kulkee ohi, käskekää tännekin käymään.
tiistai 8. helmikuuta 2011
Toisaalta ja toisaalta
Eilen olisi ollut viimeinen päivä hakea yliopiston ensi kauden vaihto-opiskeluohjelmiin. Sanon "olisi ollut", sillä en jättänyt hakemusta. Kaiken hypetyksen ja fiilistelyn jälkeen huomasin sunnuntaina puoliltaöin, etten halua opiskella ensi vuonna. En jaksa. Odotan ensi syksyä innolla, mutta heti kun selailin eri yliopistojen nettisivuja ja yritin päättää miten perustella vaihtopaikan myöntäminen juuri minulle, iski ahdistus ja masennus. Itkin. Varttitunti tuhkimoiden jälkeen iskin kaikki sivut kiinni, poistin motivaatiokirjeet ja suljin koneen. Nyt riittää.
En voi sanoa olleeni koko koulu-uraani täydellinen, tai edes yrittäneeni aina parhaani, mutta seitsemänvuotiaana aloitettu putki saa nyt riittää. Päätös, joka minun olisi pitänyt uskaltaa tehdä jo vuosia sitten. Opiskelujen sijaan etsin ulkomailta töitä (Sheffield päästelee nyt yhä vaativampia seireenihuutoja) ja keskityn yhden lukuvuoden muihin kuin yliopistohommiin. Olen nähnyt tarpeeksi läheltä muutaman ystävän sortuvan taakan alle, enkä halua joutua samaan tilanteeseen väittämällä että kyllähän minä pärjään.
Muuten elämä tuntuu suhteellisen mukavalta. Kun pistän kouluasiat mielestäni, on ympärillä paljon hienoja asioita ja ihmisiä, upeita keikkoja ja matkoja, pään selvityksenä luistelua, leffoja, herkkuja ja tuopposia. Minulle tarjottiin kissaakin. Olisi ihanaa mutta pohdin asiaa vielä monet hetket.
En voi sanoa olleeni koko koulu-uraani täydellinen, tai edes yrittäneeni aina parhaani, mutta seitsemänvuotiaana aloitettu putki saa nyt riittää. Päätös, joka minun olisi pitänyt uskaltaa tehdä jo vuosia sitten. Opiskelujen sijaan etsin ulkomailta töitä (Sheffield päästelee nyt yhä vaativampia seireenihuutoja) ja keskityn yhden lukuvuoden muihin kuin yliopistohommiin. Olen nähnyt tarpeeksi läheltä muutaman ystävän sortuvan taakan alle, enkä halua joutua samaan tilanteeseen väittämällä että kyllähän minä pärjään.
Muuten elämä tuntuu suhteellisen mukavalta. Kun pistän kouluasiat mielestäni, on ympärillä paljon hienoja asioita ja ihmisiä, upeita keikkoja ja matkoja, pään selvityksenä luistelua, leffoja, herkkuja ja tuopposia. Minulle tarjottiin kissaakin. Olisi ihanaa mutta pohdin asiaa vielä monet hetket.
tiistai 1. helmikuuta 2011
LUMO
Pistäkää korvan taakse myös tulevat kauden huipennukset: 21.-27.3. taitoluistelun MM-kilpailut Tokiossa ja 8.-9.4. muodostelmaluistelun MM-kilpailut Helsingissä.
lauantai 29. tammikuuta 2011
Forever a groupie
Tuhlasin tosiaan vähät rahani päästäkseni taitoluistelun EM-kisoihin Berniin, Sveitsiin. Ostin mahdollisimman halvat liput "piippuhyllylle" ja pyrin muutenkin pitämään kustannukset kurissa (epic fail, näin jälkikäteen laskeskellen). Koko fanimatka tuntui epätodelliselta aina siihen hetkeen asti, kun Ryanairin kone rullasi kiitoradan alkuun. Moottoreiden jylistessä kasvoilleni kohosi vastustamaton ja perin pirullinen virnistys: tässä minä menen, eikä kukaan voi minua enää estää!
Muutama tunti lentokoneessa meni mitä mukavammin, samaa ei voikaan sitten sanoa seikkailuistani Frankfurt-Hahnin lentokentältä Zürichin kautta Berniin. Torkkuessani ensimmäisessä bussissa olin ajoittain täysin varma että olin vain uneksinut koko matkan ja että avatessani silmäni olisin vain Hki-Tre-bussissa. Onneksi luomien raosta pilkotti joka kerta autobahn. Saavuin Frankfurtin päärautatieasemalle kuuden aikaan illasta, edessä oli siis puolen vuorokauden odottelu halvimman junan perässä. Otin koko hommaan rennon otteen, vaikka vatsa muistuttelikin tyhjyydestään joka kerta kun kävelin jonkun ruokakojun ohi. Pelastajakseni osoittautuivat yhteentoista auki oleva, lämmitetty kirjakauppa ja McCafé, joka oli kiinni vain kahden ja neljän välissä.
Matkapäiväkirjaa selatessa jaksaa jo nauraa siinä yhden aikaan yöllä iskeneeseen turhautumiseen: olisi tämän voinut helpomminkin tehdä.
- Junan lähtöön vielä 5 tuntia
- Zürichiin saapumiseen vielä 10 tuntia
- Ystävä saapuu Zürichiin 12 tunnin kuluttua, ja silloin alkaa junamatka Berniin
- Berniin saapumiseen vielä 13-14 tuntia
- Kunnon yöuniin ainakin 20 tuntia
Onneksi kahden ja kolmen välinen aika meni aseman kylmyydestä huolimatta kuin siivillä kahden uuden meksikolaisen ystävän seurassa - heidän lopulta hypätessä omaan bussiinsa vaihdoimme tietoja tarkoituksena, että he tulevat keväällä Tampereelle ja minä matkaan kesällä (budjetin salliessa) Berliiniin, jossa he opiskelevat.
McRavintelin lopulta avattuaan ovensa neljältä pääsin lämmittelemään kylmiä jäseniäni. Ennen junan lähtöä väittelin pitkään ja hartaasti viisikymppisen rastan kanssa Jumalan olemassaolosta ja haikailin pikaruokaherkkujen perään. Valot sammuivat heti junan lähdettyä asemalta ja heräsin kunnolla seuraavan kerran vasta Sveitsin puolella. Zürichissä tapasin vihdoin - noin vuorokauden matkustamisen jälkeen - toisen taitoluistelufriikin. Siitä Berniin olikin enää vain pikku pyrähdys.
Bernissä hyppäsin heti osaksi omaa ihanaa taitoluisteluperhettäni, "iluuisutamine perekonna", kuten joku väänsi viime vuonna Tallinnan kisoissa. Seuraavat pari päivää ovatkin mielessäni pelkkiä salchoweita, twizzeleitä, paripiruetteja ja nostoja viliseviä mielikuvia. Heilutin Suomen ja Sveitsin lippuja ja huusin minkä jaksoin, eikä kisakunto pettänyt. Jaksoin myös metsästää pitkästä aikaa nimikirjoituksia kun sain ne yksiin kansiin. Nyt minulla onkin erityisen arvokas oma Lumo!
Kisat menivät aivan liian nopeasti, ja olisin mielelläni jäänyt Berniin vielä pariksi päiväksi. No can do, koulutyöt ja arki kutsuvat. En lisää tänne omia huonoja kuviani, vaan käytän tilaisuuden mainostaa upeampaa materiaalia: Mestarillisia kuvia tämän ja viime vuoden EM-kisoista löytyy mm. Whitehousen Tomaksen sivuilta. Nyt pitäisi rauhoittua nukkumaan, sillä huomenna on edessä odotettu gaala, esiintyjinä Euroopan huiput Kiira Korvesta Kerrin sisaruksiin ja Brian Joubertiin. Tähän vähän tuuletusta, kiitos.
Jos hyvin käy, saavun Tampereelle kuuden aikaan maanantaiaamuna. Siitä onkin hyvä aloittaa kymmenen tunnin koulupäivä. Katsotaan, miten jaksan pysyä hereillä luennoilla. Pakko yrittää parhaansa. It was all worth it.
Kauniita unia. Bern kiittää ja kuittaa.
...ai niin, rakkaat Edinburghin seuralaiseni: Ryanair tarjoaa mitä mainioimpia alkoholitarjoiluja lennon aikana. Valitsin jo meille alun kilistelyä varten erikoistarjouksen, jossa saa kaksi 50ml:n "pussia" alkoholia ja vapaavalintaisen limun kuudella eurolla. Shampanja kun tuppaa olemaan vähissä halpalennoilla.
Muutama tunti lentokoneessa meni mitä mukavammin, samaa ei voikaan sitten sanoa seikkailuistani Frankfurt-Hahnin lentokentältä Zürichin kautta Berniin. Torkkuessani ensimmäisessä bussissa olin ajoittain täysin varma että olin vain uneksinut koko matkan ja että avatessani silmäni olisin vain Hki-Tre-bussissa. Onneksi luomien raosta pilkotti joka kerta autobahn. Saavuin Frankfurtin päärautatieasemalle kuuden aikaan illasta, edessä oli siis puolen vuorokauden odottelu halvimman junan perässä. Otin koko hommaan rennon otteen, vaikka vatsa muistuttelikin tyhjyydestään joka kerta kun kävelin jonkun ruokakojun ohi. Pelastajakseni osoittautuivat yhteentoista auki oleva, lämmitetty kirjakauppa ja McCafé, joka oli kiinni vain kahden ja neljän välissä.
Matkapäiväkirjaa selatessa jaksaa jo nauraa siinä yhden aikaan yöllä iskeneeseen turhautumiseen: olisi tämän voinut helpomminkin tehdä.
- Junan lähtöön vielä 5 tuntia
- Zürichiin saapumiseen vielä 10 tuntia
- Ystävä saapuu Zürichiin 12 tunnin kuluttua, ja silloin alkaa junamatka Berniin
- Berniin saapumiseen vielä 13-14 tuntia
- Kunnon yöuniin ainakin 20 tuntia
Onneksi kahden ja kolmen välinen aika meni aseman kylmyydestä huolimatta kuin siivillä kahden uuden meksikolaisen ystävän seurassa - heidän lopulta hypätessä omaan bussiinsa vaihdoimme tietoja tarkoituksena, että he tulevat keväällä Tampereelle ja minä matkaan kesällä (budjetin salliessa) Berliiniin, jossa he opiskelevat.
McRavintelin lopulta avattuaan ovensa neljältä pääsin lämmittelemään kylmiä jäseniäni. Ennen junan lähtöä väittelin pitkään ja hartaasti viisikymppisen rastan kanssa Jumalan olemassaolosta ja haikailin pikaruokaherkkujen perään. Valot sammuivat heti junan lähdettyä asemalta ja heräsin kunnolla seuraavan kerran vasta Sveitsin puolella. Zürichissä tapasin vihdoin - noin vuorokauden matkustamisen jälkeen - toisen taitoluistelufriikin. Siitä Berniin olikin enää vain pikku pyrähdys.
Bernissä hyppäsin heti osaksi omaa ihanaa taitoluisteluperhettäni, "iluuisutamine perekonna", kuten joku väänsi viime vuonna Tallinnan kisoissa. Seuraavat pari päivää ovatkin mielessäni pelkkiä salchoweita, twizzeleitä, paripiruetteja ja nostoja viliseviä mielikuvia. Heilutin Suomen ja Sveitsin lippuja ja huusin minkä jaksoin, eikä kisakunto pettänyt. Jaksoin myös metsästää pitkästä aikaa nimikirjoituksia kun sain ne yksiin kansiin. Nyt minulla onkin erityisen arvokas oma Lumo!
Kisat menivät aivan liian nopeasti, ja olisin mielelläni jäänyt Berniin vielä pariksi päiväksi. No can do, koulutyöt ja arki kutsuvat. En lisää tänne omia huonoja kuviani, vaan käytän tilaisuuden mainostaa upeampaa materiaalia: Mestarillisia kuvia tämän ja viime vuoden EM-kisoista löytyy mm. Whitehousen Tomaksen sivuilta. Nyt pitäisi rauhoittua nukkumaan, sillä huomenna on edessä odotettu gaala, esiintyjinä Euroopan huiput Kiira Korvesta Kerrin sisaruksiin ja Brian Joubertiin. Tähän vähän tuuletusta, kiitos.
Jos hyvin käy, saavun Tampereelle kuuden aikaan maanantaiaamuna. Siitä onkin hyvä aloittaa kymmenen tunnin koulupäivä. Katsotaan, miten jaksan pysyä hereillä luennoilla. Pakko yrittää parhaansa. It was all worth it.
Kauniita unia. Bern kiittää ja kuittaa.
...ai niin, rakkaat Edinburghin seuralaiseni: Ryanair tarjoaa mitä mainioimpia alkoholitarjoiluja lennon aikana. Valitsin jo meille alun kilistelyä varten erikoistarjouksen, jossa saa kaksi 50ml:n "pussia" alkoholia ja vapaavalintaisen limun kuudella eurolla. Shampanja kun tuppaa olemaan vähissä halpalennoilla.
torstai 27. tammikuuta 2011
Zürich
Terveisiä jännän ääreltä!
Päivittelen lähipäivinä seikkailuni kulkua, jos vaan pääsen koneelle.
Sitä odotellessa seurailkaapa taitoluistelun EM-kisojen tv-lähetyksiä Sveitsistä, minä olen se kovaääninen Suomen ja Sveitsin lippuja heiluttava punapää.
Pusipusi!
Päivittelen lähipäivinä seikkailuni kulkua, jos vaan pääsen koneelle.
Sitä odotellessa seurailkaapa taitoluistelun EM-kisojen tv-lähetyksiä Sveitsistä, minä olen se kovaääninen Suomen ja Sveitsin lippuja heiluttava punapää.
Pusipusi!
lauantai 15. tammikuuta 2011
Matkan varrelta
Ulkona paistaa pitkästä aikaa aurinko, ja imen sen voimaa junan ikkunan läpi. Säännöllisen junamatkailun jäätyä eron myötä pois olen ehtinyt täysin unohtaa tre-hki välisen matkan kauneuden. Vaikkei matkan syy (sukulaisen hautajaiset) ole iloinen, on mukava pitkästä aikaa istua ic:n yläkerrassa ja tutkailla ohikiitäviä lumisia maisemia. Kesällä tätä matkaa tulee taas tehtyä jonkun verran, kun yhä useampi ystävä on karannut pääkaupunkiseudulle ja sisko-kultakin pääsi vanhaan kotikaupunkiin kesätöihin. Ja ihan lupauksena: tänä kesänä en sulkeudu yhden kaupungin rajojen sisälle ja unohda rakkaitani.
Pian pääsen kokeilemaan toistakin junareittiä, varasin nimittäin kuun lopulla koittavaa Sveitsin matkaa varten superhalvan lennon Frankfurtiin. Sieltä yritän selviytyä yöjunaan, jolla tuksutan pimeinä tunteina Sveitsin puolelle ja siellä ystävän kanssa Zürichistä Berniin. Tämä kaikki halvemmalla kuin mikään suora lento. Tai sitten humanistin matikkani ontuu jossain kohdassa. Vaikka tämä fanitusmatka räjäyttää niin lompakkoni kuin pedaopintojen aikatauluni silpuksi, se samalla pitää pääni kasassa kun raahaudun ties monetta kertaa kahdeksalta aamulla luentosaliin, jossa en haluaisi olla kuuntelemaan asioita, joista en koe saavani mitään irti.
On näissä opinnoissa hyviäkin puolia. Osana taidekasvatuksen kurssia pääsin katsomaan Miina Savolaisen sydäntä lämmittävää valokuvanäyttelyä, jossa arat ja yksin jääneet lastenkodin tytöt kasvavat nuoriksi naisiksi voimauttavan valokuvaamisen kautta. Erityisen hienon projektista tekee se, että nuoret ovat saaneet itse muodostaa kuviensa sisällön, ympäristöä, vaatetusta ja valaistusta myöten. Savolaisen korosti pitämässään opastuksessa, että lupa nähdä ja kokea itsensä kauniina kuuluu kaikille. Suosittelen.
Hyvät asiakkaat. Saavumme Helsingin päärautatieasemalle.
Hyvää viikonloppua kaikille.
Pian pääsen kokeilemaan toistakin junareittiä, varasin nimittäin kuun lopulla koittavaa Sveitsin matkaa varten superhalvan lennon Frankfurtiin. Sieltä yritän selviytyä yöjunaan, jolla tuksutan pimeinä tunteina Sveitsin puolelle ja siellä ystävän kanssa Zürichistä Berniin. Tämä kaikki halvemmalla kuin mikään suora lento. Tai sitten humanistin matikkani ontuu jossain kohdassa. Vaikka tämä fanitusmatka räjäyttää niin lompakkoni kuin pedaopintojen aikatauluni silpuksi, se samalla pitää pääni kasassa kun raahaudun ties monetta kertaa kahdeksalta aamulla luentosaliin, jossa en haluaisi olla kuuntelemaan asioita, joista en koe saavani mitään irti.
On näissä opinnoissa hyviäkin puolia. Osana taidekasvatuksen kurssia pääsin katsomaan Miina Savolaisen sydäntä lämmittävää valokuvanäyttelyä, jossa arat ja yksin jääneet lastenkodin tytöt kasvavat nuoriksi naisiksi voimauttavan valokuvaamisen kautta. Erityisen hienon projektista tekee se, että nuoret ovat saaneet itse muodostaa kuviensa sisällön, ympäristöä, vaatetusta ja valaistusta myöten. Savolaisen korosti pitämässään opastuksessa, että lupa nähdä ja kokea itsensä kauniina kuuluu kaikille. Suosittelen.
Hyvät asiakkaat. Saavumme Helsingin päärautatieasemalle.
Hyvää viikonloppua kaikille.
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Hold on to your hats!
Tästä se lähtee, kevätlukukausi. Kahdeksalta aamulla pitäisi olla skarppina jatkamassa ainediibadaapaa ja esittelemässä hienoja tuntisuunnitelmia. Mitä lähemmäs pedaopintojen vaatima työmäärä hiipii, sitä hanakammin huomaan tarttuvani piirrettyihin elokuviin, klassikkoteoksiin (nytkin vierellä Tom Jones) ja mopin varteen. Lauantaina eräiden muiden potiessa krapulaa sisustin kolkkoa eteistä/ruokatilaamme, tyhjensin vieläkin nurkissa pyöriviä muuttolaatikoita ja täytin aleista ostetut kehykset valokuvilla ja postikorteilla. Sijaistoiminta rules big time.
Tänään houkuttelin Jenni-neitisen sunnuntaikävelylle, joka vei puutaloidyllien keskeltä Näsijärven rantaa pitkin Kyttälän kirppiksen sovituskoppiin. Kyllä naisen vaatekaapissa on aina tilaa vielä yhdelle mekolle, varsinkin kun kyseinen Vilan ihanuus irtosi sopuhinnalla. (Tämä ei ole muotiblogi.) Kuolasin myös joitakin Teeman kulhoja, mutta pidin näppini niistä erossa.. toistaiseksi.
Luistelututtu kyseli vapaaehtoisia puolen vuoden matkalle Sansibariin. Olin jo juoksemassa lentokentälle, mutta kyseinen pesti on ensi kuusta kesään. Olisipa ollut kesästä eteenpäin, niin voisin toivottaa että soronoo! ja juosta auringonlaskuun.
Huomisen teemabiisi ollee Pink Floydin Another brick in the wall.
Tänään houkuttelin Jenni-neitisen sunnuntaikävelylle, joka vei puutaloidyllien keskeltä Näsijärven rantaa pitkin Kyttälän kirppiksen sovituskoppiin. Kyllä naisen vaatekaapissa on aina tilaa vielä yhdelle mekolle, varsinkin kun kyseinen Vilan ihanuus irtosi sopuhinnalla. (Tämä ei ole muotiblogi.) Kuolasin myös joitakin Teeman kulhoja, mutta pidin näppini niistä erossa.. toistaiseksi.
Luistelututtu kyseli vapaaehtoisia puolen vuoden matkalle Sansibariin. Olin jo juoksemassa lentokentälle, mutta kyseinen pesti on ensi kuusta kesään. Olisipa ollut kesästä eteenpäin, niin voisin toivottaa että soronoo! ja juosta auringonlaskuun.
Huomisen teemabiisi ollee Pink Floydin Another brick in the wall.
torstai 6. tammikuuta 2011
Peek-a-boo
Sain eilen tuta vanhoja painajaisia, kun katsoin alkuperäiset Hopeanuolet. Talonkokoiset ihmissyöjäkarhut ovat kummitelleet pitkin nuoruuttani lähimetsissä ja pimeiden talojen nurkilla, mutta silti olen jo monen vuoden ajan halunnut nähdä leikattujen suomalaisten versioiden lisäksi verisemmät originaalit. Tunnusmusa soi vieläkin korvissa, mutta vielä en ole säikkynyt varjoja. Katsotaan miten urhea olo minulla on yksin kotona tänä iltana. Onneksi neiti J on jo palannut kotikoloon, ryömin hätätilassa parin korttelin päähän hänen sänkynsä jalkopäähän tutisemaan.
Jännästi ei niitä karhuja tullut pelättyä siellä Kalliovuorilla vuosituhannen alkupäässä. Eikä toisaalta niitä jättihaita (uimahallien suurin kauhuni) Suurella valliriutalla. Vielä on löytämättä paikka, jossa voisin olla rauhassa mielikuvitus-raptoreilta.
Olen toisaalta iloinen, että järjettömät pelkoni ovat nimensä mukaisia, enkä säiky vaikkapa kanssaihmisiä tai koiria. Mutta on se silti hieman hassua, että 23-vuotias ei uskalla sulkea silmiä ettei Akakabuto nappaa.
Kävin vuokraamassa elokuvan, että saa mieli muutakin ajateltavaa tänä yönä. Ihan varmuuden vuoksi.
Jännästi ei niitä karhuja tullut pelättyä siellä Kalliovuorilla vuosituhannen alkupäässä. Eikä toisaalta niitä jättihaita (uimahallien suurin kauhuni) Suurella valliriutalla. Vielä on löytämättä paikka, jossa voisin olla rauhassa mielikuvitus-raptoreilta.
Olen toisaalta iloinen, että järjettömät pelkoni ovat nimensä mukaisia, enkä säiky vaikkapa kanssaihmisiä tai koiria. Mutta on se silti hieman hassua, että 23-vuotias ei uskalla sulkea silmiä ettei Akakabuto nappaa.
Kävin vuokraamassa elokuvan, että saa mieli muutakin ajateltavaa tänä yönä. Ihan varmuuden vuoksi.
tiistai 4. tammikuuta 2011
Kappas, sinne katosi joulukuu. Ja itse asiassa koko syksy. Kuten kaikki ennustivat, pedaopinnot söivät pelottavan paljon vapaa-aikaa sieltä syyskuusta joulukuun toiselle viikolle asti. Joululoman kolkutellessa heitin viimeiset työt kasaan ja vannoin etten edes pyllistä niitä päin ennen loppiaista. Ja kuulkaa ystävät, oli rentouttavaa. Aikaansaavampi ystäväni on jo kaivanut loman ensimmäisen tenttikirjan esiin. Annan itselleni lomaluvan vielä kolmeksi päiväksi, ja sitten alan silmäilemään vakavin ilmein ainedidaktisen tutkielmani kirjallisuutta. Hyrrrrh.
Marraskuussa hakemani vaihtopaikka jäi odotusten mukaisesti haaveeksi, mutta silmissä siintää jo seuraavat hakuajat ja -paikat. Kyllä minä itseni saan ulkomaille kangettua syksyyn mennessä, tavalla tai toisella. Olen alkanut nähdä värikkäitä unia uusista ympyröistä, ja niitä muistellessa jaksaa työstää esseitä ja tuntisuunnitelmia. Onneksi myös lähitulevaisuus on seikkailuja täynnä - parin viikon päästä matkaan Berniin taitoluisteluperheeni seuraan ja maaliskuussa lähden ihanien naisten kanssa tsekkaamaan skottimieh-- maisemia.
Vuodenvaihde oli myös omanlaisensa seikkailu. Ystävän mökillä oli hieno olla: neljän päivän kiireetön hengailu mukavassa porukassa oli parasta mitä olisi voinut toivoa. Pilkoimme puut, kannoimme vedet avannosta ja aurasimme itse omat pulkkamäet. Illalla takkatulen ääressä soi kitara (eikä silloin itkeä saa). Maagiset tuhkimot vietin mökin rannassa pyyhe päällä, tähtisadetikku kourassa ja salakavalassa humalassa. Kuka muu voi sanoa saaneensa saunaseuraksi muun muassa Tuutikin, Piisamirotan, Stasin sekä sekalaisen joukon orjia ja kuninkaita?
En tehnyt silloin mitään lupauksia uuden vuoden kunniaksi. Totta kai haluan harrastaa liikuntaa, säästää rahaa, saada uusia ystäviä ja sellaista, mutta en käsitä miksi näitä tehdäkseen on vannottava tietyllä kellonlyömällä valoja, joista lipsumisesta pitää tuntea huonoa omatuntoa. Kaikki tätä vuotta varten tehdyt lupaukset ovat olleet aikaisemmin syksyllä tehtyjä julistuksia. Ei enää surkeita parisuhteita! Enemmän omaa elämää! Ulkomaille mars! Skotlantiin mennessä opettelen juomaan kaljaa!
Näillä on hyvä mennä. Tere tulemast, 2011. Minulla on suuria suunnitelmia varallesi.
Marraskuussa hakemani vaihtopaikka jäi odotusten mukaisesti haaveeksi, mutta silmissä siintää jo seuraavat hakuajat ja -paikat. Kyllä minä itseni saan ulkomaille kangettua syksyyn mennessä, tavalla tai toisella. Olen alkanut nähdä värikkäitä unia uusista ympyröistä, ja niitä muistellessa jaksaa työstää esseitä ja tuntisuunnitelmia. Onneksi myös lähitulevaisuus on seikkailuja täynnä - parin viikon päästä matkaan Berniin taitoluisteluperheeni seuraan ja maaliskuussa lähden ihanien naisten kanssa tsekkaamaan skottimieh-- maisemia.
Vuodenvaihde oli myös omanlaisensa seikkailu. Ystävän mökillä oli hieno olla: neljän päivän kiireetön hengailu mukavassa porukassa oli parasta mitä olisi voinut toivoa. Pilkoimme puut, kannoimme vedet avannosta ja aurasimme itse omat pulkkamäet. Illalla takkatulen ääressä soi kitara (eikä silloin itkeä saa). Maagiset tuhkimot vietin mökin rannassa pyyhe päällä, tähtisadetikku kourassa ja salakavalassa humalassa. Kuka muu voi sanoa saaneensa saunaseuraksi muun muassa Tuutikin, Piisamirotan, Stasin sekä sekalaisen joukon orjia ja kuninkaita?
En tehnyt silloin mitään lupauksia uuden vuoden kunniaksi. Totta kai haluan harrastaa liikuntaa, säästää rahaa, saada uusia ystäviä ja sellaista, mutta en käsitä miksi näitä tehdäkseen on vannottava tietyllä kellonlyömällä valoja, joista lipsumisesta pitää tuntea huonoa omatuntoa. Kaikki tätä vuotta varten tehdyt lupaukset ovat olleet aikaisemmin syksyllä tehtyjä julistuksia. Ei enää surkeita parisuhteita! Enemmän omaa elämää! Ulkomaille mars! Skotlantiin mennessä opettelen juomaan kaljaa!
Näillä on hyvä mennä. Tere tulemast, 2011. Minulla on suuria suunnitelmia varallesi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)