Forever a groupie

Tuhlasin tosiaan vähät rahani päästäkseni taitoluistelun EM-kisoihin Berniin, Sveitsiin. Ostin mahdollisimman halvat liput "piippuhyllylle" ja pyrin muutenkin pitämään kustannukset kurissa (epic fail, näin jälkikäteen laskeskellen). Koko fanimatka tuntui epätodelliselta aina siihen hetkeen asti, kun Ryanairin kone rullasi kiitoradan alkuun. Moottoreiden jylistessä kasvoilleni kohosi vastustamaton ja perin pirullinen virnistys: tässä minä menen, eikä kukaan voi minua enää estää!

Muutama tunti lentokoneessa meni mitä mukavammin, samaa ei voikaan sitten sanoa seikkailuistani Frankfurt-Hahnin lentokentältä Zürichin kautta Berniin. Torkkuessani ensimmäisessä bussissa olin ajoittain täysin varma että olin vain uneksinut koko matkan ja että avatessani silmäni olisin vain Hki-Tre-bussissa. Onneksi luomien raosta pilkotti joka kerta autobahn. Saavuin Frankfurtin päärautatieasemalle kuuden aikaan illasta, edessä oli siis puolen vuorokauden odottelu halvimman junan perässä. Otin koko hommaan rennon otteen, vaikka vatsa muistuttelikin tyhjyydestään joka kerta kun kävelin jonkun ruokakojun ohi. Pelastajakseni osoittautuivat yhteentoista auki oleva, lämmitetty kirjakauppa ja McCafé, joka oli kiinni vain kahden ja neljän välissä.

Matkapäiväkirjaa selatessa jaksaa jo nauraa siinä yhden aikaan yöllä iskeneeseen turhautumiseen: olisi tämän voinut helpomminkin tehdä.

- Junan lähtöön vielä 5 tuntia
- Zürichiin saapumiseen vielä 10 tuntia
- Ystävä saapuu Zürichiin 12 tunnin kuluttua, ja silloin alkaa junamatka Berniin
- Berniin saapumiseen vielä 13-14 tuntia
- Kunnon yöuniin ainakin 20 tuntia

Onneksi kahden ja kolmen välinen aika meni aseman kylmyydestä huolimatta kuin siivillä kahden uuden meksikolaisen ystävän seurassa - heidän lopulta hypätessä omaan bussiinsa vaihdoimme tietoja tarkoituksena, että he tulevat keväällä Tampereelle ja minä matkaan kesällä (budjetin salliessa) Berliiniin, jossa he opiskelevat.

McRavintelin lopulta avattuaan ovensa neljältä pääsin lämmittelemään kylmiä jäseniäni. Ennen junan lähtöä väittelin pitkään ja hartaasti viisikymppisen rastan kanssa Jumalan olemassaolosta ja haikailin pikaruokaherkkujen perään. Valot sammuivat heti junan lähdettyä asemalta ja heräsin kunnolla seuraavan kerran vasta Sveitsin puolella. Zürichissä tapasin vihdoin - noin vuorokauden matkustamisen jälkeen - toisen taitoluistelufriikin. Siitä Berniin olikin enää vain pikku pyrähdys.

Bernissä hyppäsin heti osaksi omaa ihanaa taitoluisteluperhettäni, "iluuisutamine perekonna", kuten joku väänsi viime vuonna Tallinnan kisoissa. Seuraavat pari päivää ovatkin mielessäni pelkkiä salchoweita, twizzeleitä, paripiruetteja ja nostoja viliseviä mielikuvia. Heilutin Suomen ja Sveitsin lippuja ja huusin minkä jaksoin, eikä kisakunto pettänyt. Jaksoin myös metsästää pitkästä aikaa nimikirjoituksia kun sain ne yksiin kansiin. Nyt minulla onkin erityisen arvokas oma Lumo!

Kisat menivät aivan liian nopeasti, ja olisin mielelläni jäänyt Berniin vielä pariksi päiväksi. No can do, koulutyöt ja arki kutsuvat. En lisää tänne omia huonoja kuviani, vaan käytän tilaisuuden mainostaa upeampaa materiaalia: Mestarillisia kuvia tämän ja viime vuoden EM-kisoista löytyy mm. Whitehousen Tomaksen sivuilta. Nyt pitäisi rauhoittua nukkumaan, sillä huomenna on edessä odotettu gaala, esiintyjinä Euroopan huiput Kiira Korvesta Kerrin sisaruksiin ja Brian Joubertiin. Tähän vähän tuuletusta, kiitos.

Jos hyvin käy, saavun Tampereelle kuuden aikaan maanantaiaamuna. Siitä onkin hyvä aloittaa kymmenen tunnin koulupäivä. Katsotaan, miten jaksan pysyä hereillä luennoilla. Pakko yrittää parhaansa. It was all worth it.

Kauniita unia. Bern kiittää ja kuittaa.

...ai niin, rakkaat Edinburghin seuralaiseni: Ryanair tarjoaa mitä mainioimpia alkoholitarjoiluja lennon aikana. Valitsin jo meille alun kilistelyä varten erikoistarjouksen, jossa saa kaksi 50ml:n "pussia" alkoholia ja vapaavalintaisen limun kuudella eurolla. Shampanja kun tuppaa olemaan vähissä halpalennoilla.

Zürich

Terveisiä jännän ääreltä!

Päivittelen lähipäivinä seikkailuni kulkua, jos vaan pääsen koneelle.
Sitä odotellessa seurailkaapa taitoluistelun EM-kisojen tv-lähetyksiä Sveitsistä, minä olen se kovaääninen Suomen ja Sveitsin lippuja heiluttava punapää.

Pusipusi!

Matkan varrelta

Ulkona paistaa pitkästä aikaa aurinko, ja imen sen voimaa junan ikkunan läpi. Säännöllisen junamatkailun jäätyä eron myötä pois olen ehtinyt täysin unohtaa tre-hki välisen matkan kauneuden. Vaikkei matkan syy (sukulaisen hautajaiset) ole iloinen, on mukava pitkästä aikaa istua ic:n yläkerrassa ja tutkailla ohikiitäviä lumisia maisemia. Kesällä tätä matkaa tulee taas tehtyä jonkun verran, kun yhä useampi ystävä on karannut pääkaupunkiseudulle ja sisko-kultakin pääsi vanhaan kotikaupunkiin kesätöihin. Ja ihan lupauksena: tänä kesänä en sulkeudu yhden kaupungin rajojen sisälle ja unohda rakkaitani.

Pian pääsen kokeilemaan toistakin junareittiä, varasin nimittäin kuun lopulla koittavaa Sveitsin matkaa varten superhalvan lennon Frankfurtiin. Sieltä yritän selviytyä yöjunaan, jolla tuksutan pimeinä tunteina Sveitsin puolelle ja siellä ystävän kanssa Zürichistä Berniin. Tämä kaikki halvemmalla kuin mikään suora lento. Tai sitten humanistin matikkani ontuu jossain kohdassa. Vaikka tämä fanitusmatka räjäyttää niin lompakkoni kuin pedaopintojen aikatauluni silpuksi, se samalla pitää pääni kasassa kun raahaudun ties monetta kertaa kahdeksalta aamulla luentosaliin, jossa en haluaisi olla kuuntelemaan asioita, joista en koe saavani mitään irti.

On näissä opinnoissa hyviäkin puolia. Osana taidekasvatuksen kurssia pääsin katsomaan Miina Savolaisen sydäntä lämmittävää valokuvanäyttelyä, jossa arat ja yksin jääneet lastenkodin tytöt kasvavat nuoriksi naisiksi voimauttavan valokuvaamisen kautta. Erityisen hienon projektista tekee se, että nuoret ovat saaneet itse muodostaa kuviensa sisällön, ympäristöä, vaatetusta ja valaistusta myöten. Savolaisen korosti pitämässään opastuksessa, että lupa nähdä ja kokea itsensä kauniina kuuluu kaikille. Suosittelen.

Hyvät asiakkaat. Saavumme Helsingin päärautatieasemalle.
Hyvää viikonloppua kaikille.

Hold on to your hats!

Tästä se lähtee, kevätlukukausi. Kahdeksalta aamulla pitäisi olla skarppina jatkamassa ainediibadaapaa ja esittelemässä hienoja tuntisuunnitelmia. Mitä lähemmäs pedaopintojen vaatima työmäärä hiipii, sitä hanakammin huomaan tarttuvani piirrettyihin elokuviin, klassikkoteoksiin (nytkin vierellä Tom Jones) ja mopin varteen. Lauantaina eräiden muiden potiessa krapulaa sisustin kolkkoa eteistä/ruokatilaamme, tyhjensin vieläkin nurkissa pyöriviä muuttolaatikoita ja täytin aleista ostetut kehykset valokuvilla ja postikorteilla. Sijaistoiminta rules big time.

Tänään houkuttelin Jenni-neitisen sunnuntaikävelylle, joka vei puutaloidyllien keskeltä Näsijärven rantaa pitkin Kyttälän kirppiksen sovituskoppiin. Kyllä naisen vaatekaapissa on aina tilaa vielä yhdelle mekolle, varsinkin kun kyseinen Vilan ihanuus irtosi sopuhinnalla. (Tämä ei ole muotiblogi.) Kuolasin myös joitakin Teeman kulhoja, mutta pidin näppini niistä erossa.. toistaiseksi.

Luistelututtu kyseli vapaaehtoisia puolen vuoden matkalle Sansibariin. Olin jo juoksemassa lentokentälle, mutta kyseinen pesti on ensi kuusta kesään. Olisipa ollut kesästä eteenpäin, niin voisin toivottaa että soronoo! ja juosta auringonlaskuun.

Huomisen teemabiisi ollee Pink Floydin Another brick in the wall.

Peek-a-boo

Sain eilen tuta vanhoja painajaisia, kun katsoin alkuperäiset Hopeanuolet. Talonkokoiset ihmissyöjäkarhut ovat kummitelleet pitkin nuoruuttani lähimetsissä ja pimeiden talojen nurkilla, mutta silti olen jo monen vuoden ajan halunnut nähdä leikattujen suomalaisten versioiden lisäksi verisemmät originaalit. Tunnusmusa soi vieläkin korvissa, mutta vielä en ole säikkynyt varjoja. Katsotaan miten urhea olo minulla on yksin kotona tänä iltana. Onneksi neiti J on jo palannut kotikoloon, ryömin hätätilassa parin korttelin päähän hänen sänkynsä jalkopäähän tutisemaan.

Jännästi ei niitä karhuja tullut pelättyä siellä Kalliovuorilla vuosituhannen alkupäässä. Eikä toisaalta niitä jättihaita (uimahallien suurin kauhuni) Suurella valliriutalla. Vielä on löytämättä paikka, jossa voisin olla rauhassa mielikuvitus-raptoreilta.

Olen toisaalta iloinen, että järjettömät pelkoni ovat nimensä mukaisia, enkä säiky vaikkapa kanssaihmisiä tai koiria. Mutta on se silti hieman hassua, että 23-vuotias ei uskalla sulkea silmiä ettei Akakabuto nappaa.

Kävin vuokraamassa elokuvan, että saa mieli muutakin ajateltavaa tänä yönä. Ihan varmuuden vuoksi.

Kappas, sinne katosi joulukuu. Ja itse asiassa koko syksy. Kuten kaikki ennustivat, pedaopinnot söivät pelottavan paljon vapaa-aikaa sieltä syyskuusta joulukuun toiselle viikolle asti. Joululoman kolkutellessa heitin viimeiset työt kasaan ja vannoin etten edes pyllistä niitä päin ennen loppiaista. Ja kuulkaa ystävät, oli rentouttavaa. Aikaansaavampi ystäväni on jo kaivanut loman ensimmäisen tenttikirjan esiin. Annan itselleni lomaluvan vielä kolmeksi päiväksi, ja sitten alan silmäilemään vakavin ilmein ainedidaktisen tutkielmani kirjallisuutta. Hyrrrrh.

Marraskuussa hakemani vaihtopaikka jäi odotusten mukaisesti haaveeksi, mutta silmissä siintää jo seuraavat hakuajat ja -paikat. Kyllä minä itseni saan ulkomaille kangettua syksyyn mennessä, tavalla tai toisella. Olen alkanut nähdä värikkäitä unia uusista ympyröistä, ja niitä muistellessa jaksaa työstää esseitä ja tuntisuunnitelmia. Onneksi myös lähitulevaisuus on seikkailuja täynnä - parin viikon päästä matkaan Berniin taitoluisteluperheeni seuraan ja maaliskuussa lähden ihanien naisten kanssa tsekkaamaan skottimieh-- maisemia.

Vuodenvaihde oli myös omanlaisensa seikkailu. Ystävän mökillä oli hieno olla: neljän päivän kiireetön hengailu mukavassa porukassa oli parasta mitä olisi voinut toivoa. Pilkoimme puut, kannoimme vedet avannosta ja aurasimme itse omat pulkkamäet. Illalla takkatulen ääressä soi kitara (eikä silloin itkeä saa). Maagiset tuhkimot vietin mökin rannassa pyyhe päällä, tähtisadetikku kourassa ja salakavalassa humalassa. Kuka muu voi sanoa saaneensa saunaseuraksi muun muassa Tuutikin, Piisamirotan, Stasin sekä sekalaisen joukon orjia ja kuninkaita?

En tehnyt silloin mitään lupauksia uuden vuoden kunniaksi. Totta kai haluan harrastaa liikuntaa, säästää rahaa, saada uusia ystäviä ja sellaista, mutta en käsitä miksi näitä tehdäkseen on vannottava tietyllä kellonlyömällä valoja, joista lipsumisesta pitää tuntea huonoa omatuntoa. Kaikki tätä vuotta varten tehdyt lupaukset ovat olleet aikaisemmin syksyllä tehtyjä julistuksia. Ei enää surkeita parisuhteita! Enemmän omaa elämää! Ulkomaille mars! Skotlantiin mennessä opettelen juomaan kaljaa!

Näillä on hyvä mennä. Tere tulemast, 2011. Minulla on suuria suunnitelmia varallesi.