'Cause you're hot then you're cold / you're yes then you're no

Onko jo viikko kulunut? Aika ei näköjään lennä vain silloin kun on kivaa, vaan myös silloin kun yrittää kovasti vältellä jotain. Koulutöiden tai muun perinteisen sijaan vietin menneet päivät vältellen sairastumista - perin huonoin tuloksin. Hypin nimittäin vuorotellen lähes terveestä sängynpohjalle ja takaisin uuteen nousuyritykseen. Torstaina iskeneen unettoman yön ja flunssanpoikasen päätin selättää riehumalla koko perjantain huoneeni kevätsiivouksen ja uudelleensisustamisen parissa. Olo olikin illalla mitä tyytyväisin, ja voimat kantoivat joten kuten vielä viikonlopun töiden ylikin. Sunnuntain luisteluharkkojen jälkeen kaaduin sänkyyn ja kaduin synkkänä suuruudenhulluuttani. Oliko pakko? Maanantaina yritin vielä harkkoihin, mutta kuumemittari väitti toista ja jäin peiton alle.

Miksi en osaa enää sairastaa kunnolla? Nuorena jäin aina suosiolla sairaana kotiin, ja vietin sen kuuluisan kuumeettoman päivänkin poissa harrastuksista, mutta yksin asuessa yritän saada eniten aikaan juuri kausiflunssan iskiessä. On niin kiire, että sairastaminen tuntuu olevan säädytöntä ajan tuhlausta. Ei saa maata tyhjän panttina, tuossahan on iso pino tenttikirjoja vieressä! Ja se opastus pitää käsikirjoittaa! Että hop-hop! Asiaa ei yhtään auttanut yleinen opiskelu-ahdistus, joka kummittelee mörkönä nurkissa, eikä loistokasta paluuta yrittänyt unettomuus.

Purin hammasta, join teetä, söin puuroa ja särkylääkettä ja lepäsin. Nukuin kun nukutti, napsin univelkaa takasin. Vasta tänään aamulla tunsin oloni taas kunnolla terveeksi, mutta pidin silti yhden toipumispäivän kaiken varalta ja pakottauduin jättämään houkuttelevat zumbat ja bambat väliin. Se kannatti, ja olen taas voimain tunnossa. Huomenna kyllä lähden sekä yliopistolle että ainejärjestömme myöhäiseen talviriehaan ja saunomaan. Ja tanssimaan, jos tanssituttaa. Nyt olen sairastanut oppikirjan mukaan, sopii flunssan painua hornan tuuttiin!

Tule sellaisena kuin et ole

Pari viimeistä päivää on mennyt syvässä inhossa ja vitutuksessa. Syynä on kristillisen Nuotta-lehden ja kuuden muun tahon uusi mediakampanja, jossa ilmaistaan huoli nuorten kohtaamasta yhteiskunnan painostamisesta arvokysymyksien edessä. Tarkennettuna huoli siitä, että kunnon kristilliset nuoret ovat yhteiskunnan yleisen mielipiteen takia ajautuneet pois ainoasta oikeasta tiestä: heteroudesta.

Uskonnollisten liikkeiden into tirkistellä toisten makuuhuonetoimintoja on aina ihmetyttänyt minua. Mitä se niitä tai varsinkaan jotain partaheeboa liikuttaa missä asennossa ja kenen kanssa toimintaani harrastan? Noh, onhan se helpompi kyttäämisen kohde kuin homojen oikeuksien tärkeämpi puoli, oikeus rakkauteen. Ihan oikeasti, keneltä se on pois kun kaksi henkilöä rakastaa toisiaan? Kaipauden ja halun saada olla rakkaansa vierellä luulisi olevan samanlainen kaikilla, ja väittäisin rakkauden kohdistuvan henkilöön, ei sukupuoleen. Jos homovastainen maailmankuva onkin ollut kova juttu aikaisemmin, miten se johtaa siihen että on ok toitotella samaa kuraa vuonna 2011? Eheyttämisestä on tullut mun uusi inhokki-sana.

Kristinuskon käsitteet Jumalan armo ja saman jäbän suuri rakkaus kaikkia lapsiaan kohtaan lakaistaan homoista kiistellessä maton alle, kun esille kaivetaan "painavampaa" tekstiä, lähinnä Vanhan testamentin sivuilta. Näille huutelijoille näytän sekä kieltä että tätä mielipidekirjoitusta. Mutta eihän minua tarvitse kuunnella, olenhan jo tuomioni saanut: kadotukseen mennään niin että Helvetin portit heiluu. Tosin 'vääräuskoisena' eli uskonnottomana en tuosta kauheasti säikähdä.

Kyseisestä kampanjasta on kiireellä sitoutunut irti kirkon eri tahoja, eikä isoja kihoja ole liikkeen taakse ilmestynyt. Kampanja onkin pienen, mutta pirun äänekkään ja raivostuttavan siiven hommia, mutta kirkon kasvojen menetys on jälleen kerran väistämätön. Moni onkin kritisoinut evankelis-luterilaisen kirkon laajuutta. Saman katon alle ovat mahduttautuneet kaikki sunnuntaikristityistä äärihihhuleihin - ei ihme että eivät pääse sopuun linjauksistaan. Toisiko ratkaisun se, että valtionkirkko-ajatuksella viimein heitettäisiin vesilintua, hautaustoimi siirrettäisiin kirkolta kunnalle ja kirkon jäseniksi pitäisi erikseen liittyä vaikkapa 16-vuotiaana? Pliis joo.

Piristystä päivään toi Pasilan viimeisin jakso, jossa on hyvin esitetty tämän päivän suomalainen uskis. "Eli olet kristitty mutta et noudata tahi lue Raamattua, ja olet vapaasti muunnellut sitä osaa Uudesta testamentista, jonka olet lukenut sopimaan omiin 2000-luvun arvoihisi ja nojailet vähän niihin." Muistuttaa kovasti horoskooppi-ihmistä. Sillai jännästi.

Jämäsapuskaa ja kulttuuria

Keskiviikkona oli pakko päästä ulos viekoittelevaan kevätsäähän. Nykäisin lenkkarit jalkaan ja nappasin viikkoja syyttävinä minua mulkoilleet sauvat mukaan. Aurinko paistoi, titityyt tuntuivat peittävän autojen melun ja olin yhtä virnettä. Kuitenkin heti ensimmäisellä askeleella huomasin tulleeni petetyksi: kadut olivat joko umpijäässä tai pelkkää hiekkaista loskaa. Liukastelin ja tuskailin puoli tuntia etsien puhtaampia tienpätkiä, mutta minkäs minä välikelin keväälle mahdan.

Ja koska vähätkin kulutetut kalorit pitää korvata uusilla, innostuin kotona leipomaan. Yliopiston ruoka ei ole lähiaikoina maistunut samaan tapaan kuin ennen, joten päätin askarrella jotain syömiskelpoista kotoa löytyvistä vähistä aineksista. Tuloksena oli jämäsapuskien jämäsapuska, eli juustoton pizza.

Jämäpizza

Pizzapohja:
2,5 dl vettä
vajaa 3 tl kuivahiivaa
sopiva määrä vehnäjauhoja
iso hippusellinen suolaa
loraus öljyä

Täyte:
purkillinen tomaattimurskaa
kaikkea mitä kuivakaapista löytyy
kaikkea mitä jääkaapista löytyy

Lämmitä vesi maagiseen 42 asteeseen, eli niin että se on oikein lämmintä muttei kuumaa. Sekoita suola ja kuivahiiva muutamaan desiin vehnäjauhoja ja lisää veteen hyvin sekoittaen. Lisää sen jälkeen loput jauhot ja öljy vuorotellen ja vaivaa taikina käsin loppuun. Anna taikinan nousta rauhassa 20-30 minuuttia peitettynä. Kauli taikina leivinpaperille (ei tarvitse olla helläkätinen).

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen ja läiski oman maun ja kaappien sisällön mukaan täytteet pizzapohjan päälle. Itsellä mukaan eksyi yrttistä tomaattimurskaa, sipuli, valkosipulin kynsiä, oliiveja ja paljon mausteita. Chilitonnikalapurkki piiloutui ovelasti, enkä muistanut sitä ennen kuin pizza oli uunissa. Hups. Yleensä heitän päälle vielä runsaasti juustoa, mutta en tällä kertaa jaksanut sen takia kävellä kauppaan, joten jouduin vähän tinkimään mehevyydestä ja vahtimaan ettei pizza ihan kuivahda. 10-15 min uunissa, hetken jäähdytys ja nälkäiseen kitaan salaatinlehtien, tuoreen paprikan ja kivennäisveden kanssa.

Illalla oli edessä pitkästä aikaa laitoksemme Klassikkokino ja suu napsoi leffamutusteltavaa, joten kävin kaapit läpi uudestaan ja löysin ilokseni ainekset mustikkapiirakkaan.

Mustikkapiirakka

Pohja:
3 munaa
2 dl sokeria
50 g margariinia/voita
1,5 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:
3-4 dl mustikoita
0,5 dl sokeria

Sulata ja jäähdytä margariini. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella. Sekoita mukaan rasva esim. nuolijalla. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään ja lisää muuhun soossiin, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan/pienelle leivinpeperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle mustikat ja sokeri. Uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi. Jäähdytä hieman ja nauti.

Ohjeen olen joskus yläasteen aikana riipustanut vanhaan muistikirjaan, mutten sen helppoudesta huolimatta muista koskaan kokeilleeni sitä. Taikina oli hieman liian iso uunivuokaani (ja pelkäsin sen olevan liian pieni uuninpellille), joten pohjasta tuli aika paksu, mutta vastapainoksi kaadoin päälle enemmän mustikoita.

Ikävä kyllä tämä piirakka jäi jäähtymään pöydälle, sillä olin taas laskenut tekeväni asiat nopeammin kuin todellisuus antoi myöten. Pussi vaahtokarkkeja sai kiireessä toimia naposteltavana Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinetti-elokuvaan. Leikittelevästi vuosisatoja sekoitteleva elokuva oli jo itsessään kulttuurikokemus, mutta illan kohokohta oli elokuvan jälkeinen humanistien ajatustenjuoksu Rumassa. "Jos mä saisin päättää niin ohjaajille pitäis opettaa tekemään elokuvista lyhyempiä. Voisi olla vähän taistelua ja seksiä ja silti pituus 90 minuuttia."

Jämäpizza ei enää tänään maistunut yhtä hyvälle kuin suoraan pelliltä, mutta mustikkapiirakka maistui sekä yöllä kaverin seurassa hassuja youtube-videoita katsellessa että seuraavana päivänä pikku välipalana.

Kaikki tietävät sen tunteen / kun talven jälkeen ensimmäistä kertaa / laittaa lenkkitossut jalkaan

S fiilisteli lenkkipolkujen avautumista ja kevään alkua. Lenkkitossujen sijaan minulle ehdoton kevään merkki on polkupyörä. Vaikka viime vuonna poljinkin sissimeiningillä töihin ja kouluun vielä lumen tultuakin, eräänä päivänä se vain jäi ja siirryin hyvillä mielillä bussin lämpöön. Ehkä se oli ihan hyväkin asia, tapaturma-alttiuteni tuntien olisin päätynyt ennemmin tai myöhemmin auton kylkeen tai ojan pohjalle. Mikään tosin ei estä näitä tapahtumasta muina vuodenaikoina - syksyllä lensin pää edellä ruusupuskaan. Mutta joka vanhoja muistaa sitä tikulla ja sillai.

Tänään päätin katselleeni auringonpaistetta ja hiljalleen sulavia teitä tarpeeksi, ja suoritin urotyön eli kaivoin pyörän esiin metrin korkuisesta kinoksesta (joo, sitä ei tietenkään voinut viedä lukittuun pyörävarastoon). Ilokseni muru oli selvinnyt ankarista oloista kunnialla, lukkokin aukesi ensi yrittämällä. Hieman ilmaa renkaisiin, akselirasvaa ja muuta huolenpitoa, niin on kulkupeli valmiina käyttöön. Kesällä pääsen sitten tutustumaan monen ystävän manailemaan Tampereen pyöräilijävihamieliseen kulttuuriin.

Kun rullailin varovasti lähikatuja, mieli karkasi varoittamatta Ahvenanmaan maisemiin. Laitanpas nuoruuden mussukoilleni viestiä, että aletaan suunnitella reissua. Jos edes sinne mökille. Tai vanhaan kotikaupunkiin. Kivasti sillai, metsäteitä pitkin. Lainaan niille Tour d'Europen niin johan löytyy inspiraatiota.

Kevät teki pesänsä sydämeeni jo viime viikolla Edissä, ja nyt se näyttää saapuneen jäädäkseen Suomeenkin. Ostin kimpun narsisseja ja tuuletin kevättakin. Olen valmis.

Portaita alas loikkii kevyesti / ylös kaksi askelmaa kerrallaan.

Terveisia kehitysmaasta!

Maanantaina paattynyt risteily jatti kylla jalkensa itse kuhunkin. Osa vietti koko paivan oksentaen paperikoriin, yksi ihmetteli mustelmaisia polviaan, ja univelka oli jokaisella valtava. Vaikka itse valtyinkin vuosikymmenen krapulalta (kiitos ystavan, joka heti aamusta kaappasi olalleen ja kantoi ruokapoydan ja oluen aareen), bussissa kotia kohti olo oli perin nuutunut. Tosin ei niin paha, etten olisi jaksanut viela yksille jatkoille juomaan kaverin oluet pois. Odottelen kauhunsekaisella innolla kertakayttokameroidemme sisaan katkeytyvia tilannekuvia.


Onneksi krapuloiden viime huurut ehtivat itse kullakin haihtua ennen lentokoneeseen nousemista. Ryanair lennatti meidat parissa tunnissa Skotlantiin, ja paasimme kivuttomasti hostellille. Hysteerisen lakanaepisodin jalkeen paasimme lopulta nukkumaan, ja unet olivat makoisat huoneen viileydesta huolimatta. Kehitysmaa-vitsit jaksavat naurattaa, vaikka aamulla onkin karsimysta nousta lampiman peiton alta sellaiseen kirpakkaan kymmenen asteen sisalampotilaan. Miksi tehda kunnolla kun voi tehda huonostikin?

Ensimmaisena aamuna kylmyys unohtui, kun heratessa huone oli tayttynyt auringonvalosta, ja sainkin ponkaistua ennen puolta kymmenta suihkuun ja aamupalalle. Sen jalkeen jalkauduimme Edinburghin kaduille. Kamerat rapsien ja syvaan huokaillen osoittelimme lumettomia katuja, tasaisia nurmikoita ja varikkaita krookusrivistoja. KEVAT! Kuvasimme kolmen kameran voimin kaikki vastaantulleet patsaat ja natit talot ja nautimme kymmenen asteen lammosta kevattakeissa. Tukehtukaa pakkasiinne.


Edissa linna haamottaa koko kaupungin ylla, eika makiin ja korkeisiin kukkuloihin tottumaton silma ole uskoa nakya todeksi. Sinne kiertelemaan joko tanaan tai lauantaina. Kaveri varoitti linnoissa piileksivista kahleiden kalistelijoista ja ulisijoista, mutta jo paivan kiertely todistaa, etta naita kaapukavereita kohtaa linnan ulkopuolellakin. Kummituksia on tarjolla yllin kyllin, kaupunki elaa erilaisilla kummittelu- ja kaupunkikierroksilla seka katakombiseikkailuilla. Bernissa eras suositteli Auld Reekyn Terror touria, joten ehka minakin liityn tuhansien turistien joukkoon kiljumaan joku ilta.


Tahan mennessa olemme kayneet fanimatkalla The elephant housessa, ihastelleet One world shopin ihanuuksia (eihan ole pahasta ostaa kolmellakympilla teraskannua ja parillakympilla mukeja jos ne on aivan upeita?), herkutelleet huippu/vegeravintolassa ja nautiskelleet muutamia oluita. Ilta paattyi palohalytykseen, mutta mitas pienista. Katsotaan mita saamme aikaan tanaan. Neidit J ja S ottivat pitkat unet ja painuivat brunssille, lahden nyt peraan.