Aaltosen puistossa on kaunista ja sopivan vähän väkeä, ja jäätelöä saa lähikaupasta tai torin ylihintaiselta kiskalta. Jos makaa tarpeeksi lähellä suihkulähdettä, ei kuule edes autoja. Kaupin lenkkipoluilla oli vain vähän hyttysiä ja kuntoilijoita, ja juuri sopivan tiiviiksi tamppautunutta hiekkaa. Jääkaapissa on vielä vähän porkkanakakkua. Näin on hyvä.
Kävin eilen kuuntelemassa Tampere-talossa, kun hatutetut kajauttivat Gaudeamuksen. Laskin juhlapuheista kuusi viittausta Stage-voittoon, viisi kumikiekon MM-kultaan, kaksi ilmaveiviä sekä kolme tilipäivää. Suvivirren aikana hymistelin omille muistoilleni. Viime maanantaina tuli viisi vuotta Tampereen yliopiston pääsykokeista, ja eilen sama määrä omista lakkiaisista. Ihan sopivalta määrältä kuulostaa. Halailin parit ystävät laulujen jälkeisessä tungoksessa ja pistäydyin vielä yhden luona kahvittelemassa. Ei perinteistä voileipäkakkua tai mini-karjalanpiirakoita sielläkään, onkohan valmistujaisten tarjoilut muuttuneet radikaalisti muuallakin? En tosin pistänyt lainkaan pahakseni esimerkiksi viikko sitten nautittua sushikakkua, pohdinpahan vain.
Kuoriuduttuani hieman tiukaksi muuttuneesta mekosta (pläski!) nautiskelin loppuillan kirjojen parissa, ja jalkauduin puistoon tänään heti kun aamutoimilta ehdin. Pian kävelen tarvittavan pari korttelia kotiin paljasjaloin, otan jotain naposteltavaa (pläski!), vaihdan jo luetut voimat ja liberot uusiin ja palaan takaisin. The Kinks johtaa kesäfiilistelyn soundtrackia päässäni. Tarkkailen välistä kiiltävin silmin sähköisiä tenttejä, mutta muuten annan opiskelujen olla kesän ajan. Syksyllä on edessä pitkään roikkuneiden kandinpapereiden sutviminen sekä muutama roikkumaan jäänyt tentti, mutta niihin on kaikkiin aikaa vielä ainakin kolme kuukautta. Kolme kuukautta ihan itselleni, kesälle uudessa kotikaupungissa. Näin on hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti