Hiljaiselo loppuu nyt!
Paljon on taas tapahtunut viime merkinnän jälkeen - ei yllätys, onhan tuosta jo kolme viikkoa. Työt ovat soljuneet tasaisesti eteenpäin, mitä nyt viettelen vielä huomisen saikulla ääntäni palautellen. Uusia sieluja kääntyy valoon tahdilla, jota kuvattiin työnantajan puolelta kohtuulliseksi. Se riittää toistaiseksi. En pessimististen veikkausten vastaisesti ole vielä väsynyt, turta ja vihainen, vaan odottelen perjantain työvuoroa jo ihan innolla. Tiiminvetäjä on poissa, ja Mari-hiiri nousee hetkellisesti johtajaksi. Vallanhimoinen paska kun olen, teen parasta tulosta kun saan vastuuta.
Kesän korvilla olen huomannut kokevani vaikka ja mitä jännää kulttuuritapahtumaa. Turku saa rauhassa pitää hienot tittelinsä ja megarahoituksensa, meikäläinen on onnellisena uinut kulttuurin pariin täällä Mansessa.
Syvää häpeää ja ennustuksia tölkeistä
Kuun alussa lähdin uusien työkaverien kautta ex tempore Ylioppilasteatteriin nautiskelemaan punkmusikaalista Täällä haisee häpeä. Seuralaiseni Ulla-neiti sanoi näytöksen jälkeen, ettei odottanut mitään sellaista mitä puolentoista tunnin aikana kohtasimme - minulle näytös oli mielenkiintoinen yhdistelmä sitä mitä toivoin ja mitä odotin. Kopsuttelimme korkokengillämme ja tukat laitettuna esityksen jälkeen Telakalle, missä leikin rikasta porvarisrouvaa ja söin vihdoin jo vuosia himoitsemani Afroditen ravut. Mmmm! Telakalta nappasin aikanaan vielä toisen nuoren neidin mukaan ja livahdimme vip-bileisiin teatteri-ihmisten sekaan. (Minut oli tosin kutsuttu, mutta on romanttisempaa ajatella pääsevänsä salakavalasti mukaan suljettuun tapahtumaan.) Ilta huipentui tanssahteluun kitarajammailun tahtiin, ja muistona mukaan lähti siideritölkkien kanssa tulleet ennustukset, jotka povasivat minulle muun muassa uusia korkkareita.
Viherterroristien laimeat juhlat
Keskiviikkona 11.5. Greenpeace juhli 40-vuotista taivaltaan Klubilla, ja sekalainen feissariporukkamme kokoontui paikalle tukemaan menoa. Olimmekin sitten lähes ainoita, sillä harmiksi paikka pysyi todella tyhjänä aina kahteen asti yöllä, jolloin allekirjoittanut tepasteli pizzanpuolikkaan kautta kotiin. Miksei ihmisiä kiinnosta? Tosin täytyy sanoa, että kaunis terassikeli ja pääsymaksu aiheuttivat sen, että monet jäivät mieluummin ulkopuolelle puistokaljalle. Esiintyjätkin olivat mukiinmeneviä, mieskauneutta esittelivät varsinkin trikkaajaryhmä Unito, joka pärjäsi pienessäkin tilassa kivasti.
Isot miehet tappelee jäällä ja jotkut saa mitaleita
Fanius on hei kivaa. Ystävän rennot maisterispippalot vaihtuivat kisakatsomoksi Suomi-Venäjä-pelissä, ja oli mukava löytää porukka joiden kanssa huutaa ja riehua hyvässä tunnelmassa. Finaalia varten jouduin kuitenkin metsästämään seuraa ja paikkaa, ja päädyin lopulta yksin O'Connells'in ison screenin eteen. Olen aikaisempina vuosina katsonut finaalit vanhempien kanssa, kaikki kovia huutajia ja jännittäjiä. Sen mitä irkkupubi hävisi tutussa seurassa, sen se korvasi isolla tunnelmalla ja mekkalalla. Kultahuumassa vaelsin joukon mukana Keskustorille, ja kävin poikkeuksellisen juhlan kunniaksi heittämässä talviturkin torin suihkulähteeseen. Vesi oli hyistä eikä minulla ollut turvana edes alkoholin turruttavaa vaikutusta, mutta niin vaan heitin ylimääräiset vaatteet reppuun ja hyppäsin mukaan. Suihkulähteen päälle en sentään kiivennyt, en ole tyhmä. Kotimatka taittui nopsaan, ja vaikka vastaan tullut entinen kämppis käskikin kääntää pyörän ympäri ja palata juhlimaan, pudistelin nauravana päätäni ja menin vastuullisena työntekijänä nukkumaan. Tietenkin kuuman suihkun ja kymmenen teekupillisen jälkeen.
Siitä, mitä ylilyöntejä itse kullekin sattui, puhuttiin ja kirjoitettiin varmasti jo tarpeeksi eri medioissa. Mutta näin selvennyksenä tiedän, etten minä voittanut sinä iltana mitään, meille ei tullut lisää mainetta tai kunniaa, vaan kaikki arvo menee pelaajille ja taustatiimille. Minä vain fanittelen.
Muita ihanuuksia, joista en nyt ehdi kirjoittaa, ovat olleen muun muassa iloinen Perkele-klubi, sekä kantaaottava Hanu-piknik, josta ikävä kyllä muistoksi jäi lähinnä likainen hanu-paita ja iso yskä, joka on johtanut kolmen päivän saikkuun. Nyt päätän olevani tarpeeksi terve ja pakkaan kamat viikonloppureissua varten. Ystävien moikkailun lisäksi suuntaan tänne, tarkoituksena herätellä kontakteja muihin ituhippikommarihampuuseihin ja vähän katsella vapaaehtoistyöpaikkoja ensi vuodelle. Ja lupasin jemmata nättejä kangaskasseja tuliaisiksi yhdelle mussukalle joka joutui jäämään töihin. Näin sitä ollaan kovasti rakastuttu kulttuuriin, ihan huomaamatta.
Adios amigos, hauskaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti