Poiskatsojat

Eilen Sorsapuiston ohi kulkiessani silmä kiinnittyi isohkoon nuorisojuokkoon, jossa kaksi poikaa kiersivät toisiaan, kuin vaanien. Kappas, capoeiraa siellä vetävät, mietin, kuten usein nuoret puistoissa. Kuitenkin jäin jostain syystä tuijottamaan, jokin häiritsi. Vasta kun toinen jäi iskun saaneena maahan makaamaan toisen potkittavaksi, tajusin jotain olevan pahasti vinossa.

Kaikkein eniten minua ahdisti kanssaihmisten passiivinen hyväksyntä. Puistossa oli hyvinkin 30 henkeä, joista tusina kahden eri porukan nuoria. Yksikään ei tehnyt MITÄÄN lopettaakseen tappelua, ei edes siinä vaiheessa, kun toinen oli jo maassa. Vasta kun tulin puolijuoksua paikalle, joukkio hajaantui ja häviäjän ystävät kävivät hieman tökkimässä, "hei oothan kunnossa?".

Mikä meitä vaivaa?!

Minä en ymmärrä poiskatsojia. Henkilöitä, joille on helpompaa vain kääntää pää, varjostaa silmät ja hyräillä kenties hieman, kunhan eivät joutuisi huomaamaan mitä vieressä tapahtuu. Niitä, jotka ovat tyytyväisiä, kun kiusaaminen, väkivalta tai syrjintä ei kohdistu heihin itseensä. Jotka eivät tee elettäkään auttaakseen muita, soittaakseen edes apua. Mitä he pelkäävät?

Samaa piittaamattomuutta kohtaan päivittäin töissä. Juu, tiedän, kaikilla ei ole aikaa juuri sillä hetkellä jäädä keskustelemaan maailman menosta, ihmisoikeuksista ja niiden loukkauksista. Mutta välillä tekee mieli huutaa niille, jotka ohimennen tokaisevat, että "eihän näille oikein mitään voi tehdä". Tai "onhan meillä sentään ihan hyvin asiat, miksi pitää meteliä noista muista?". RRRRAAAAAA!!

Juuri näitä poiskatsojia pidän todella vaarallisina. Olankohauttelijoita, päänpyörittelijöitä, turhanpäivittelijöitä. Hiljaisia nurkassa istujia, jotka tiedostavat ikävät asiat, mutta eivät tee niille mitään, eivät edes yritä. "Mitäs se yksi ihminen nyt oikein voi, loppujen lopuksi... En minä tätä maailmaa voi muuttaa/pelastaa/auttaa." No et ainakaan tuolla asenteella! Miten vaikeaa on vaatia tappelun lopettamista, kiusaamisen tuomitsemista, vaatia rauhaa ja arvostusta?

Kun eilen lopulta pääsin bussiin ja ihanan ihmiseni luo, tarvitsin pitkän lähellä pitelyn, että uskoin taas maailman tulevaisuuteen.