tiistai 5. huhtikuuta 2011

day 4 - the song that makes you sad

Hector - Yksinäinen tinasotamies

Heikki Harma on ollut osa ”elämäni soundtrackia” niin kauan kuin muistan. Mitä todennäköisimmin puhkisoitettu Lumi teki enkelin eteiseen oli se biisi, joka lopullisesti nappasi minut mukaansa. Sillä oli myös kyseenalainen kunnia viedä karaokeneitsyyteni. Täysi-ikäisenä olin kuunnellut itseni ulos Hectorista, ja vasta tämän vuoden puolella olen ujuttautunut takaisin artistin seuraan, varsinkin teininä tuntemattomaksi jääneiden kappaleiden pariin. Osa Hectorin sanoituksista on ollut hieman vaikeita yksinkertaiselle likalle, mutta nuoresta lähtien Yksinäinen tinasotamies on iskenyt, ja kovaa.

Narniaan laivat lapsia vei / enää ei niitä näy / Narniaa enää muisteta ei / unet vain sinne käy.

Narnian tarinat on minulle lähes tuntematon kirjasarja. En aivan ymmärrä miksi, ahminhan nuorena kaikki Pienet runotytöt, Tiinat, Neiti Etsivät, Tarzanit, ja raskaimpana Tarun sormusten herrasta. Kuitenkin tunnistan tarinan kaipuun aikuisilta salattuun tarujen maahan. Yksinäinen tinasotamies masentaa juuri siksi koska se on niin totta – paluuta lapsuuteen ei ole. Hienoimmastakin teräväpiirtotelevisiosta huolimatta aikuisen maailma on harmaampi, tasaisempi ja tylsempi kuin lapsen.

Ajankohtaisuus rules, ja tämäkin kappale heijastelee tämän hetken fiiliksiä. Viimeisen kuukauden aikana olen tuntenut ikään kuin biologisen kellon ensitahtien iskevän lävitseni. Ei ikäkriisiä, ei ahdistusta, ei vielä. Mutta siellä se odottelee kulman takana.

2 kommenttia:

  1. Totta! Hector on hieno mies. Olen samoista syistä fanittanut jo pitkään Nostalgiaa (osa 1). Tykkäsin siitä jo lapsena, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän sitä alkaa ymmärtää.

    VastaaPoista
  2. Nostalgia on hieno, myös Neitoperho ja Suzanne ovat 'aikuisempia' suosikkejani. Sanoitukset ovat aivan uskomattomia. Hectorin ja toisen sanoittaja-legendan Gösta Sundqvistin suurin ero on, että monet Hectorin rakastetuimmista kappaleista ovat osaavia käännöksiä. Näitä kahta mestaria ei kuitenkaan voi laittaa paremmuusjärjestykseen, ei millään.

    VastaaPoista