lauantai 15. tammikuuta 2011

Matkan varrelta

Ulkona paistaa pitkästä aikaa aurinko, ja imen sen voimaa junan ikkunan läpi. Säännöllisen junamatkailun jäätyä eron myötä pois olen ehtinyt täysin unohtaa tre-hki välisen matkan kauneuden. Vaikkei matkan syy (sukulaisen hautajaiset) ole iloinen, on mukava pitkästä aikaa istua ic:n yläkerrassa ja tutkailla ohikiitäviä lumisia maisemia. Kesällä tätä matkaa tulee taas tehtyä jonkun verran, kun yhä useampi ystävä on karannut pääkaupunkiseudulle ja sisko-kultakin pääsi vanhaan kotikaupunkiin kesätöihin. Ja ihan lupauksena: tänä kesänä en sulkeudu yhden kaupungin rajojen sisälle ja unohda rakkaitani.

Pian pääsen kokeilemaan toistakin junareittiä, varasin nimittäin kuun lopulla koittavaa Sveitsin matkaa varten superhalvan lennon Frankfurtiin. Sieltä yritän selviytyä yöjunaan, jolla tuksutan pimeinä tunteina Sveitsin puolelle ja siellä ystävän kanssa Zürichistä Berniin. Tämä kaikki halvemmalla kuin mikään suora lento. Tai sitten humanistin matikkani ontuu jossain kohdassa. Vaikka tämä fanitusmatka räjäyttää niin lompakkoni kuin pedaopintojen aikatauluni silpuksi, se samalla pitää pääni kasassa kun raahaudun ties monetta kertaa kahdeksalta aamulla luentosaliin, jossa en haluaisi olla kuuntelemaan asioita, joista en koe saavani mitään irti.

On näissä opinnoissa hyviäkin puolia. Osana taidekasvatuksen kurssia pääsin katsomaan Miina Savolaisen sydäntä lämmittävää valokuvanäyttelyä, jossa arat ja yksin jääneet lastenkodin tytöt kasvavat nuoriksi naisiksi voimauttavan valokuvaamisen kautta. Erityisen hienon projektista tekee se, että nuoret ovat saaneet itse muodostaa kuviensa sisällön, ympäristöä, vaatetusta ja valaistusta myöten. Savolaisen korosti pitämässään opastuksessa, että lupa nähdä ja kokea itsensä kauniina kuuluu kaikille. Suosittelen.

Hyvät asiakkaat. Saavumme Helsingin päärautatieasemalle.
Hyvää viikonloppua kaikille.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä seikkailulta! Saas nähdä millaisia seikkailuita löydämme Edinburghista. Muista hei laittaa se hostellilinkki tulemaan.

    VastaaPoista
  2. Edissä seikkaillaan sit urakalla. Olen jo katsellut kauhean kasan nähtävyyksiä ja googletellut nättejä puistoja. Nam nam, sanon.

    VastaaPoista