keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

'Cause you're hot then you're cold / you're yes then you're no

Onko jo viikko kulunut? Aika ei näköjään lennä vain silloin kun on kivaa, vaan myös silloin kun yrittää kovasti vältellä jotain. Koulutöiden tai muun perinteisen sijaan vietin menneet päivät vältellen sairastumista - perin huonoin tuloksin. Hypin nimittäin vuorotellen lähes terveestä sängynpohjalle ja takaisin uuteen nousuyritykseen. Torstaina iskeneen unettoman yön ja flunssanpoikasen päätin selättää riehumalla koko perjantain huoneeni kevätsiivouksen ja uudelleensisustamisen parissa. Olo olikin illalla mitä tyytyväisin, ja voimat kantoivat joten kuten vielä viikonlopun töiden ylikin. Sunnuntain luisteluharkkojen jälkeen kaaduin sänkyyn ja kaduin synkkänä suuruudenhulluuttani. Oliko pakko? Maanantaina yritin vielä harkkoihin, mutta kuumemittari väitti toista ja jäin peiton alle.

Miksi en osaa enää sairastaa kunnolla? Nuorena jäin aina suosiolla sairaana kotiin, ja vietin sen kuuluisan kuumeettoman päivänkin poissa harrastuksista, mutta yksin asuessa yritän saada eniten aikaan juuri kausiflunssan iskiessä. On niin kiire, että sairastaminen tuntuu olevan säädytöntä ajan tuhlausta. Ei saa maata tyhjän panttina, tuossahan on iso pino tenttikirjoja vieressä! Ja se opastus pitää käsikirjoittaa! Että hop-hop! Asiaa ei yhtään auttanut yleinen opiskelu-ahdistus, joka kummittelee mörkönä nurkissa, eikä loistokasta paluuta yrittänyt unettomuus.

Purin hammasta, join teetä, söin puuroa ja särkylääkettä ja lepäsin. Nukuin kun nukutti, napsin univelkaa takasin. Vasta tänään aamulla tunsin oloni taas kunnolla terveeksi, mutta pidin silti yhden toipumispäivän kaiken varalta ja pakottauduin jättämään houkuttelevat zumbat ja bambat väliin. Se kannatti, ja olen taas voimain tunnossa. Huomenna kyllä lähden sekä yliopistolle että ainejärjestömme myöhäiseen talviriehaan ja saunomaan. Ja tanssimaan, jos tanssituttaa. Nyt olen sairastanut oppikirjan mukaan, sopii flunssan painua hornan tuuttiin!

1 kommentti:

  1. Samaa mäkin olen miettinyt! Sitä ravaa puolikuntoisena pari viikkoa, kun ei ole aikaa sairastaa, ja jossain kohtaa on vain pakko levätä yksi (1) päivä. Enempää ei voi. Miten niin ei voi? Kyllähän sitä pitää sairastaa jos on kipeä. Se on yleensä jopa ihan hyväksyttävä syy sille, ettei mene jonnekin tai tee jotain.

    VastaaPoista