Kaikki tietävät sen tunteen / kun talven jälkeen ensimmäistä kertaa / laittaa lenkkitossut jalkaan

S fiilisteli lenkkipolkujen avautumista ja kevään alkua. Lenkkitossujen sijaan minulle ehdoton kevään merkki on polkupyörä. Vaikka viime vuonna poljinkin sissimeiningillä töihin ja kouluun vielä lumen tultuakin, eräänä päivänä se vain jäi ja siirryin hyvillä mielillä bussin lämpöön. Ehkä se oli ihan hyväkin asia, tapaturma-alttiuteni tuntien olisin päätynyt ennemmin tai myöhemmin auton kylkeen tai ojan pohjalle. Mikään tosin ei estä näitä tapahtumasta muina vuodenaikoina - syksyllä lensin pää edellä ruusupuskaan. Mutta joka vanhoja muistaa sitä tikulla ja sillai.

Tänään päätin katselleeni auringonpaistetta ja hiljalleen sulavia teitä tarpeeksi, ja suoritin urotyön eli kaivoin pyörän esiin metrin korkuisesta kinoksesta (joo, sitä ei tietenkään voinut viedä lukittuun pyörävarastoon). Ilokseni muru oli selvinnyt ankarista oloista kunnialla, lukkokin aukesi ensi yrittämällä. Hieman ilmaa renkaisiin, akselirasvaa ja muuta huolenpitoa, niin on kulkupeli valmiina käyttöön. Kesällä pääsen sitten tutustumaan monen ystävän manailemaan Tampereen pyöräilijävihamieliseen kulttuuriin.

Kun rullailin varovasti lähikatuja, mieli karkasi varoittamatta Ahvenanmaan maisemiin. Laitanpas nuoruuden mussukoilleni viestiä, että aletaan suunnitella reissua. Jos edes sinne mökille. Tai vanhaan kotikaupunkiin. Kivasti sillai, metsäteitä pitkin. Lainaan niille Tour d'Europen niin johan löytyy inspiraatiota.

Kevät teki pesänsä sydämeeni jo viime viikolla Edissä, ja nyt se näyttää saapuneen jäädäkseen Suomeenkin. Ostin kimpun narsisseja ja tuuletin kevättakin. Olen valmis.

Portaita alas loikkii kevyesti / ylös kaksi askelmaa kerrallaan.