Jämäsapuskaa ja kulttuuria

Keskiviikkona oli pakko päästä ulos viekoittelevaan kevätsäähän. Nykäisin lenkkarit jalkaan ja nappasin viikkoja syyttävinä minua mulkoilleet sauvat mukaan. Aurinko paistoi, titityyt tuntuivat peittävän autojen melun ja olin yhtä virnettä. Kuitenkin heti ensimmäisellä askeleella huomasin tulleeni petetyksi: kadut olivat joko umpijäässä tai pelkkää hiekkaista loskaa. Liukastelin ja tuskailin puoli tuntia etsien puhtaampia tienpätkiä, mutta minkäs minä välikelin keväälle mahdan.

Ja koska vähätkin kulutetut kalorit pitää korvata uusilla, innostuin kotona leipomaan. Yliopiston ruoka ei ole lähiaikoina maistunut samaan tapaan kuin ennen, joten päätin askarrella jotain syömiskelpoista kotoa löytyvistä vähistä aineksista. Tuloksena oli jämäsapuskien jämäsapuska, eli juustoton pizza.

Jämäpizza

Pizzapohja:
2,5 dl vettä
vajaa 3 tl kuivahiivaa
sopiva määrä vehnäjauhoja
iso hippusellinen suolaa
loraus öljyä

Täyte:
purkillinen tomaattimurskaa
kaikkea mitä kuivakaapista löytyy
kaikkea mitä jääkaapista löytyy

Lämmitä vesi maagiseen 42 asteeseen, eli niin että se on oikein lämmintä muttei kuumaa. Sekoita suola ja kuivahiiva muutamaan desiin vehnäjauhoja ja lisää veteen hyvin sekoittaen. Lisää sen jälkeen loput jauhot ja öljy vuorotellen ja vaivaa taikina käsin loppuun. Anna taikinan nousta rauhassa 20-30 minuuttia peitettynä. Kauli taikina leivinpaperille (ei tarvitse olla helläkätinen).

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen ja läiski oman maun ja kaappien sisällön mukaan täytteet pizzapohjan päälle. Itsellä mukaan eksyi yrttistä tomaattimurskaa, sipuli, valkosipulin kynsiä, oliiveja ja paljon mausteita. Chilitonnikalapurkki piiloutui ovelasti, enkä muistanut sitä ennen kuin pizza oli uunissa. Hups. Yleensä heitän päälle vielä runsaasti juustoa, mutta en tällä kertaa jaksanut sen takia kävellä kauppaan, joten jouduin vähän tinkimään mehevyydestä ja vahtimaan ettei pizza ihan kuivahda. 10-15 min uunissa, hetken jäähdytys ja nälkäiseen kitaan salaatinlehtien, tuoreen paprikan ja kivennäisveden kanssa.

Illalla oli edessä pitkästä aikaa laitoksemme Klassikkokino ja suu napsoi leffamutusteltavaa, joten kävin kaapit läpi uudestaan ja löysin ilokseni ainekset mustikkapiirakkaan.

Mustikkapiirakka

Pohja:
3 munaa
2 dl sokeria
50 g margariinia/voita
1,5 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:
3-4 dl mustikoita
0,5 dl sokeria

Sulata ja jäähdytä margariini. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella. Sekoita mukaan rasva esim. nuolijalla. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään ja lisää muuhun soossiin, sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan/pienelle leivinpeperilla vuoratulle pellille. Ripottele päälle mustikat ja sokeri. Uuniin 200 asteeseen noin 20 minuutiksi. Jäähdytä hieman ja nauti.

Ohjeen olen joskus yläasteen aikana riipustanut vanhaan muistikirjaan, mutten sen helppoudesta huolimatta muista koskaan kokeilleeni sitä. Taikina oli hieman liian iso uunivuokaani (ja pelkäsin sen olevan liian pieni uuninpellille), joten pohjasta tuli aika paksu, mutta vastapainoksi kaadoin päälle enemmän mustikoita.

Ikävä kyllä tämä piirakka jäi jäähtymään pöydälle, sillä olin taas laskenut tekeväni asiat nopeammin kuin todellisuus antoi myöten. Pussi vaahtokarkkeja sai kiireessä toimia naposteltavana Ingmar Bergmanin Seitsemäs sinetti-elokuvaan. Leikittelevästi vuosisatoja sekoitteleva elokuva oli jo itsessään kulttuurikokemus, mutta illan kohokohta oli elokuvan jälkeinen humanistien ajatustenjuoksu Rumassa. "Jos mä saisin päättää niin ohjaajille pitäis opettaa tekemään elokuvista lyhyempiä. Voisi olla vähän taistelua ja seksiä ja silti pituus 90 minuuttia."

Jämäpizza ei enää tänään maistunut yhtä hyvälle kuin suoraan pelliltä, mutta mustikkapiirakka maistui sekä yöllä kaverin seurassa hassuja youtube-videoita katsellessa että seuraavana päivänä pikku välipalana.